torstai 12. syyskuuta 2013

Matkakuumetta

Lontoon matka lähenee ja huuto.netistä on tullut bongattua jo hyviä matkaoppaita mukaan. Ystäviltä ja tuttaviltakin on tullut kyseltyä matkavinkkejä. The Day, eli mun synttäripäivä ollaan tosiaan siellä ja miehelle olen vihjaillut, että saa järjestää mulle sitten jotain kivaa. Toivomuksena on jotain yksinkertaisen unohtumatonta, kuten picnic Hyde parkissa :) Eli mihinkään 150punnan shampanjalasilliselle Savoy -hotelliin minua on turha raahata :D

Lontoossa on aika viileät ilmat matkamme ajankohtana ja se tuo oman haasteensa pakkaamiseen. Menemme yhdellä matkalaukulla ja kahdella käsimatkatavaralaukulla. Saas nähdä pitääkö tullessa laittaa toinen käsimatkatavaralaukuista ruumaan tms. kehitellä joku muu systeemi. 

Naisena siis olen alkanut pohtimaan vaatekerroksia ja pakkausasioita jo varhain. Naisten ja miesten ero pakkaamisen suhteen on kutakuinkin tällainen:

en muista mistä kuva on peräisin
Sen verran paljon kuitenkin tullut reissattua, että luulen jo osaavani jättää turhakkeet pois matkasta. Ajattelin olla niin hurja, että pärjään kolmilla kengillä :O 

London Heathrow on julkaissut mukavan video-oppaan pakkauksen jalosta taidosta:


Kyllä näillä opeilla pitäisi onnistua :)

Palaamme matkan suunnitteluun jälleen myöhemmin.


PS. Tietääkö kukaan Lontoosta hyviä rock-clubeja tms.? Tahtoisin päästä kuulemaan livemusiikkia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro oma juttusi