lauantai 28. joulukuuta 2013

The Year 2013 gone by..

Täytynee tehdä pienimuotoinen summa summarum, jotta voi siirtää katseensa tulevaan.

Käydään siis läpi vuottani 2013. 

Vuosi alkoi suru-uutisilla. Hautajaisissa surimme samana viikonloppuna kun juhlistimme kihlajaisiamme. 

Kihlapari tyhjässä ravintolassa, 
vain pienelle porukalle varattu pöytä katettuna 
ja seurue kilistämässä maljaa kihlautumisen kunniaksi.
Kihlat vaihdettiin Losissa 9.11.12, juhlat tammikussa 2013

Yläkerrassa remontoitiin.

Bongaa kuvasta rojektijuoma ja ahkera apuri ;)

 Työkuvioissa sain enemmän vastuuta esimiehen roolissa. Pääsin myös työni kautta Kuopion kaupungintalolle vastaanottoon, hieno tilaisuus. Työni olen hoitanut parhaani mukaan, pomokin kehaisi sanoin "ei sinua voi kyllä mistään moittiakaan.." :D Mutta liika on liikaa, meinasin uuvahtaa työhön, kunnes tajusin ottaa höllemmin. Oppia ikä kaikki.

Jouduin vaihtamaan kampaajaani
hänen muutettua toiselle paikkakunnalle.

Nautiskelin pääsiäisen pyhistä Kainuun korvessa ja kävin yhillä Ukkohallassa.

Kävin mallina korukuvauksissa. Juhlin polttareita ja häitä. Kävin valitettavasti myös hautajaisissa kahdesti. Sain kuulla syntymän ja uuden elämän ihmeestä ja onnitella tuoretta ja tulevaa äitiä ja isää. Juhlin pyöreitäni kotona ja Lontoossa. 



Olen liikkunut paljon. Uutena saavutuksena opettelin käyttämään salilla laitteita ja käyn ryhmäliikuntatuntien lisäksi myös puntilla. Sen suurempaan tavoitteellisuuteen en ole uskaltanut vielä ryhtyä, mutta ehkä joku päivä. Kunnon ylläpitämisen kannalta salitreenit, jumpat, lenkit ja hieronnat menee varmasti myös vuonna 2014.

Myös suurempia suunnitelmia olen kaavaillut vuoteen 2014. Vierashuoneen remonttia mm. Lisäksi tarkistin juuri, että ESTAmme ovat voimassa ;) Tästä lisää myöhemmin. 


Nyt toivotan jokaiselle rauhallista vuoden vaihdetta ja onnea vuoteen 2014. Itse otan vuoden  vastaan Kajaanissa häitä juhlistaen... en omia ;D

torstai 26. joulukuuta 2013

Ohiko jo on?

Joko se joulu meni? Se olikin sitten niin nopeasti ohi, ettei ehtinyt kunnolla edes tajuamaan. Kinkun paisto se onkin vinhaa hommaa, mutta tulipahan nyt sitten sitäkin opeteltua. :) 

Ruoka ja viini maistui, lahjat oli kivoja ja Olga-tonttu oli hyvin hengessä mukana. Tällaista joulua meillä vieteltiin.





Kohta voiskin lähteä käymään salilla kokeilemassa uutta käsivarteen viriteltävää puhelinpidikettä ja kuunnella Avenged Sevenfoldia punttia nostellen. Punkku saa pikkuhiljaa väistyä punttien tieltä. 

PS. kuvien laatu on mitä on, mutta ei sillä niin väliä, asia käy näistäkin varmasti selväksi. :)

maanantai 23. joulukuuta 2013

24 jouluista kysymystä

Ajattelin näin aivan joulun kynnyksellä ryhtyä pohtimaan tulevaa juhlaa tarkemmin LittleB:n innoittamana, kysymyksiin vastailemalla. Ota toki kyssärit mukaasi ja kerro sinäkin tarkemmin jouluisista asioista.


1. Parasta joulussa?
- Rahoittuminen, tunnelma, tuoksut.

2. Joulumusiikkisi?
- Laidasta laitaan, fiiliksen mukaan. Rockia, raskaampaa sekä uutena suosikkina Celine Dion.


3. Tykkäätkö katsella elokuvia? Millaisia?
-KYLLÄ!!! Elokuvat vievät ajatukset ihanasti jonnekkin muualle, nollaavat, hauskuuttavat, ovat leppoisaa viihdettä ajan kuluksi. Legendaariset joululeffat jaksavat ilahduttaa vuodesta toiseen. Vakkarina Napapiirin pikajuna sekä Pikku naisia.

4. Jouluherkkusi?
-Piparia aurajuustolla.

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?
- Lanttulaatikkoa, kaloja ja sienisalaattia, kinkun kanssa sopivaa punkkua ja herneitä. NAM!

6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
- Melko aikaisin, yleensä marraskuun alussa alkaa jo joitain koristeita ilmestyä, mutta itsenäisyyspäivään mennessä on jo aika hyvin kaikki esillä.


7. Joulu kotona vai jossain muualla?
- Vuosi sitten olisin sanonut, että kotona. Nyt kun joulu ollaan kotona, niin sanoisin, että kivaa on myös päästä muualle ja saada samalla kunnon irtiotto arjesta.

8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut vai molemmat?
- Kaupasta, sillä minulla ei ole tarpeeksi hyviä ideoita tai energiaa valmistaa itse. Mutta otan erityisen mielelläni vastaan itse tehtyjä lahoja.

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
- Kyllä. Haaveena olisi lipputankovalosarja, mutta kuusi valoineen pihalla ja kynttilät riittävät tänä vuonna.

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?
- Molempi parempi. Olisi toki kiva kokeilla joulu joskus aivan kahdestaan.


11. Onko sinulla joku joululahjatoive?
- Kunnon työtuoli tietokonepöydän ääreen. Tässä salli-jakkaralla könöttäminen puuduttaa p****en.

12. Paras saamasi joululahja?
- Villasukat ja nahkarukkaset. Käyttötavarat yleensäkin.

13. Kamalin saamasi joululahja?
- Pahanmakuiset suklaat, joku kirsikkamarmeladi täytteinen suklaa.. yök!

14. Kuvaile unelmiesi joulu?
- Romanttinen, lämmin, tunnelmallinen, rauhallinen, takkatuli, ihania kukkia ja tuoksuja, päiväunia, naurua, lunta, puhdas sauna, kaunis kattaus.


15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?
- Sika

16. Oletko tehnyt jo jouluvalmistelut tälle vuodelle?
- Kinkku on uunissa. Kaikki mallillaan :)

17. Paras joulujuoma?
- Joulusiideri ja punkku.


18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
- Aito ja oikea, mieluummin useampia tai sitten ei ollenkaan.

19. Käykö teillä joulupukki?
- Ei, joku tonttu aina jakaa lahjat. Yleensä se olen minä :D

20. Paras joulumuisto lapsuudesta?
- Kun näin pihalla jälkiä pukin reestä, jotka loppuivat kuin seinään ja uskoin sen todella käyneen tuomassa lahjasäkin portaillemme ja lähteneen sitten lentäen jatkamaan matkaa. Myös se, kun kuusi oli nurkassa ja yritin silti tanssia kuusen ympäri.


21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?
- Aamu menee yökkäreissä, mutta saunan jälkeen (joka on melko aikaisin) laitan parempaa päälle ja vähän muutenkin siistiydyn.

22. Peruna-, porkkana-, bataatti- vai lanttulaatikko?
- Perunalaatikko ei kuulu perinteisiimme ei myöskään bataatti. Lanttu on ykkönen. Bataattia haluaisin kuitenkin joskus kokeilla.

23. Paras joulusuklaa?
- Tryffelisuklaa ja nougat-täytteiset konvehdit.

24. Joulutortut vai piparit?
- Tortut. Piparitkin menee.

Kuvat haettu googlesta tarkennetulla haulla.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulupuu on rakennettu

Eilen se tuli kotiin, joulukuusi. Tarkoin ja rakkaudella valittu kuningas kuusi. Huolella se myös koristeltiin. Ensin siinä oli hopeisia ja sinisiä koristeita, mutta se kuulema oli itsenäisyyskuusi, joten vaihdoin sitten koristeet lämpimämpään violettiin. Plantagenissa oli sopivasti violetit kuusenkoristeet -70% :) 


Tuo kuusenalusmatto on ruma ku rullatuoli, mutta menkööt tän joulun.
Ostin sen tammikuussa alesta, hätäinen ratkaisu, ei hyvä.
Toinen valosarja oli sanonut sopimuksen irti, mutta onneksi 
edes toiset toimivat.


Kunniapaikalla Harrodsin pallo <3



Violettia nauhaa ja palloja, hopeisia nauhoja, palloja ja helminauhaa, 
valkoista myös joukossa



Joulu tulla saa.


lauantai 21. joulukuuta 2013

Run Run Rudolph(s)

Innostuin väsäilemään itselleni joulukynnet. Tällaiset niistä sitten tuli:



Sopivat tähän joulunalusaikaan, kun pientä puuhastelua riittää. Paljon on jouluun liittyvää tehtävää, sillä olemme ensimmäistä kertaa joulun omassa kodissa. Ei toki haittaa ollenkaan, pidän joulupuuhista. Olen tehnyt laatikot ja piparkakkutalon, konvehteja on tullut vedettyä jo, että suklaakumpu on kasvanut vatsan kohdalle vaikkei ole vielä joulu. xD Ompelin vanhoista verhoista pukille säkin. Kaupasta hain jo sellaiset tarpeet mitkä säilyvät pidempään, loput huomenna tai maanantaina. Pöytäliinaa pitäisi sovitella ja kattauksen värit päättää, tilasin penkinpäälliset, kattokruunu on koristeltu ja kynttilät aseteltu. Isäntä saa vaihtaa kruunun keittiön kattolampun tilalle aattoaamuna. Kuusi haetaan tänään ja koristellaan. 

Ihanaa puuhastelua! Lomakin alkoi, niin on aikaa puuhastella sydämensä kyllyydestä <3

Ensimmäinen joulu omassa kodissa on perinteiden luomisen ja oman tyylin etsimisen aikaa. Olemme kehitelleet jo meille sopivia juttuja. Piparkakkutalon saa syödä aattona, sitä ei säästetä koristeena, kuten meillä kotona on ollut tapana tehdä. Itsenäisyyspäivänä syödään karjalanpaistia, adventtikynttilöitä poltetaan joka sunnuntai, kuusi käydään valitsemassa yhdessä ja tuodaan ennen aattoa sisälle, laatikot tehdään itse.. Kinkun kaveriksi ei tule perinteistä ruskeaakastiketta, vaan aivan jotain muuta ja jälkiruokana ei ole lakkakiisseliä kuten joka ikinen vuosi aikaisemmin :D Ajattelin juustoja, mutta isäntä toivoi panna cottaa.


Piparkakkutalo vm. 2013

Mukavia valmistelupuuhia jokaiselle! Kolme yötä jouluun on.. ;)
Juhlan kunniaksi, aattona, taidan vaihtaa vilkkaat porot hillittyyn punaiseen.

Ja vielä lopuksi:

Paras versio tästä biisistä

Tämä on lempijouluveisuni, tässä raskaampi versio

torstai 19. joulukuuta 2013

Ysärin helmiä

Olen erityisen iloinen eräästä tv-ohjelmasta. Se saa minut tuntemaan ylpeyttä siitä, että olen saanut elää ysikytlukua. Olin silloin teini ja koin asiat todella lujaa, juuri kuten ohjelma kuvaa. Kaikki ohjelman esille tuomat helmet ovat vaikuttaneet minuun ja olleet osana luomassa minusta sellaista kuin olen tänä päivänä. 

Muistin puhelinnumeroita ulkoa, nuolin postimerkit, tiedän miksi ei voinut soittaa samaan aikaan kun oli netissä.. Nykyajan nuori ei tiedä miltä kuulostaa kun modeemi yhdistyy nettiin, saatikka osaa PAINAA puhelimen nappeja.. nykyisin vain hiplataan näyttöä. 

Pukeuduin kuten halusin.. vaatteni tosin löytyivät kirppiksiltä, eivät isän vaatekaapista. Käytin hiusmasgaraa, glitteriä meikissä, olin kasvissyöjä (en kuitenkaan kettutyttö), fanitin Molli-Ollia, istuin Lancerin takapenkillä kuunnellen jytkettä Kainuun korvessa.. "Be my lover baby.." ja muut klassikot ;)




Ihanan aggressiivinen naisenergia ja kaikki ysärin ilmiöt tekivät minusta vahvan selviytyjän ihmisenä ja naisena. 



Opin olemaan oman tieni kulkija ja pitämään itsestäni huolta juuri niinkuin haluan.


Joten suuret kiitokset Retrolissu ja koko tuotantotiimi, että olette muistuttaneet minua siitä,  kuka olen, mistä tulen, millaiseksi olen tullut ja erityisesti miksi :) 

Jokaisella ysärin kasvatilla on mielestäni velvollisuus katsoa tätä ohjelmaa ja muistella yhdessä Retrolissun kanssa nuoruutemme ajan ykkösjuttuja.. siis vähäx siistii!




PS. Vertaa Jesse Vinnari vs. Alexander Skarsgård.. sukua?

lauantai 7. joulukuuta 2013

Itsenäisyysasujen kuningatar

Tuli eilen itsenäistä Suomea juhlistettua perinteisin menoin, kuten uutisreportteritkin useaan otteeseen totesivat. Minun perinteiset menot olivat peri suomalaisia. Tein karjalanpaistia, huhkin lumitöiden parissa ja väänsin parit lumilyhdyt, ulkoilin, saunoin, nautiskelin hyvästä ruuasta kynttilän valossa viinin kera ja asetuin lopuksi sohvalle. Sohvaseurana glögiä, pipareita ja aurajuustoa. Toki seurana oli oma mies, etten minä ihan yksi tätä kaikkea touhunnut :)

Katseltiin mielenkiinnolla Tampere talon juhlia. Kivaa vaihtelua Linnan juhliin. Itse juhlakonsertti oli kyllä aika puuduttava. Totesimmekin mieheni kanssa, että hurjia ovat kulttuurierot. Mandelan kuolemaa surraan maailmalla tanssimalla ja laulamalla kaduilla ja Suomessa samaan aikaan "juhlitaan" itsenäisyyttä kuuntelemalla mollivoittoista musiikkia ja herkistellään. HUOH! Toki Maammelaulu lopussa oli säväyttävä.

Lempparini Satu Taiveaho ei pettänyt luottamustani tänäkään vuonna. Olen hänen juhla-asuihinsa ihastunut vuosi toisensa jälkeen ja jälleen huokasin ihastuksesta hänen astellessa kättelemään presidenttiä.

2010
2011 
2012

Monet muut ovat ilmeisesti myös tykästyneet Taiveahon asuihin tämän jutun perusteella. Tuolta näet Satu Taiveahon tämän vuotisen asun.


Ps. Juttusessani esiintyvät kuvat on haettu Googlen kuvahaulla, tarkennettuna hakuna. Määrittelynä "vapaasti käytettävissä ja jaettavissa". Lisää aiheesta ja tarkempia ohjeita tällaisen kuvahaun tekemiseen löydät täältä.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Shop til you drop

Amerikasta tulee paljon hyvää ja ihanaa, mutta myös paljon kyseenalaistettavia juttuja. Kulutusjuhlat pistävät minut pohtimaan materian merkitystä. Black friday, Cyper monday.. mitä vielä? Onhan se toki ihanaa, että tarjolla on alennuksia joulun alla, kun lahjahankintojakin on tehvätä.. mutta silti? Black friday on ensimmäinen perjantai heti kiitospäivän jälkeen, silloin kaupoissa on paljon tajouksia ja alennuksia. Cyper monday on ensimmäinen maanantai heti black fridayn jälkeen ja se on puolestaan verkkokauppojen alepäivä. Alennukset houkuttavat ostamaan. "Kun halavalla saa...", Sulo Vilen -syndrooma on huipussaan.

Onhan näitä kulutusjuhlia Suomessakin, 3+1 päivää, Hullut päivät ja kaikenmaailman season salet. 



Itse olin nuorena melkoinen tunneshoppailija. Näin sen, halusin sen, ostin sen.. tuli hyvä mieli. En ajatellut sen tarkemmin. Nyttemmin pyrin ajattelemaan aina miksi haluan sen, missä käyttäisin sitä, tarvitsenko sitä ja minkä kanssa sen yhdistäisin. Lisäksi pohdin, onko minulla jo joitain, mikä olisi vastaavanlainen tai muunneltavissa vastaavanlaiseksi. Toki huteja tulee. Markkinoille tulee koko ajan uutta ja mahtavaa ja mainokset kertovat, että on miltei mahdotonta, että olet koskaan tullut toimeen ilman tätä tuotetta.


Miten shoppailua ja materianhimoa saisi vähennettyä? Miksi mainokset houkuttavat niin monia? 

Erityisesti haluan tietää Miten saisi edistettyä kestävää kehitystä myös omaan vaatekaappiin?

cdon.com






Löytyisiköhän vastaus Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -kirjasta. Näin siitä mainoksen lehdessä ja muutaman bloggaajan kirjoittaman arvostelun mukaan se voisi olla näiden kulutusjuhlien ja siihen liittyvien ajatusten selvittelyyn loistava kirja. 





maanantai 25. marraskuuta 2013

Jouluisia juttusia

Joulun laitto etenee. Tuleva joulu on ensimmäinen, jonka vietän omassa kodissa, siis eka aatto, kinkku, oikea kuusi yms. omassa olohuoneessa ja oman ruokapöydän ääressä. Joulusauna omassa saunassa. Jouluvieraitakin on tulossa, joten perunoita ei sovi tarjoilla kattilasta. On laitettava koreaksi, kuten juhlan arvoon kuuluukin. 

Kovana jouluttajana olenkin tuunaillut nurkkiin paljon kaikkea omaa silmää miellyttävää.

Paljon tonttuja, pipot silmillä.


Adventtikynttelikkö (mitä tämän kuvan väreille tapahtui??)


Kuvat tuli napsittua eilen, jolloin oli
tasan kuukausi jouluaattoon.

Olga tunnelmoi. Lumivaippakin laskeutui vihdoin Keski-Suomeen.


Iloista joulun odotusta!

tiistai 19. marraskuuta 2013

London

Reissu meni loistavati.. Yhtenä päivänä ei satanut lainkaan :D Synttärit tuli vietettyä mukavasti, heti aamusta kävin kuningattaren vastaanotolla, tosin kakkukahvit piti ostaa aivan itse läheisestä kahvilasta. 


Tässä Lontoon kertomus nopeasti kuvin:

Synttärikakkua, Buckingham Palace
Notting Hill, "hmm.. mihin sitten?"

Kensington Palace, Big Ben
Dianan memorial fountain, Westminster Abbey

Turisti Abbey Roadilla, Telephone, Harrods
Shoppa shoppa, uudet bikerit, unelma kakusta Sohossa

Tower Bridge, London Eye,
Tower Bridge synttäri-iltana, Piccadilly Circus, London Eyen kyydissä oli hurjaa.
This is London baby!

torstai 14. marraskuuta 2013

Pikkujouluasuista

Pikkujoulukausi on kuumimmillaan. Sen tietää sanomalehtien runsaista mainoksista, joissa tarjotaan toinen toistaan viihdyttävämpää pikkujouluviihdettä. Kauppojen humoristisista pikkujouluasusteista ja glitter/paljettivaatteita pursuilevista vaaterekeistä, unohtamatta ajatonta pikkumustaa. 

Itse tartuin jo hyvän aikaa sitten pikkujouluruokailuun liittyvän mainokseen. Viihdykkeet työpaikan pikkujouluihin varailin jo elokuussa. Aikainen lintu madon nappaa, ja niin meidän työporukka saikin parhailta paikoilta istumapaikat erääseen esitykseen :)

Viime vuonna pikkujouluasuni oli kutakuinkin tällainen. Profiilikuvani on napattu noista kinkereistä.

Fashiolista.com


Tämän vuoden osalta pikkujouluasuni on vielä pohdinnassa. 

Olisiko siinä jotain kimaltavaa..? -No tottakai!!
Käyttäisinkö Guessin kelloani..? -Absolutely!!

Muuta en sitten vielä tiedäkään mitä kiskoisin ylleni. Tarvii varmaan käydä joku tonkimiskierros vaatekaapin perukoilla. Viininpunainen on tosin houkuttava väri tällä hetkellä eikä sitä kaapistani löydy, joten voi olla että kaupan puolellakin pitää käydä penkasemassa. 

Mustat pillifarkut on aikalailla haaroista ratkenneet.. eiku siis haalistuneet :D En kyllä raski ostaa uusia, kun entisetkin ovat vielä ehjät.. taidan värjätä ne.


Tonttutytöt odottamassa joulua 2012


Mukavia pikkujouluja kaikille, jotka niitä tulevat viettämään :)

tiistai 12. marraskuuta 2013

Matkailuni

On sitä tullut maailmaa nähtyä ja vielä olisi paljon nähtävää. 

Miltä sinun reissusi näyttävät? Tässä minun reissailuni:

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Marraskuusi

Täällä alkaa ilmetä jo vakavia joulutusoireita. Joulukoristeet on nostettu vintiltä ja niitä on alkanut ilmestyä sinne tänne. Ekana vakkaripaikkansa löytävät pipot silmillä viipottavat huopatontut. Kynttilöitä poltellaan tietenkin joka ilta. Ensimmäiset joulusiiderit tuli saunan yhteydessä maisteltua heti kun ne lokakuun puolessa välissä ilmestyivät taas kauppoihin.




Lowpointsit vetäisin tänään tuomalla jo ekan kuusen sisälle.. kyllä, ihan oikea kuusi sisällä olohuoneessa jo marraskuussa. Mutta se on niin pieni ja harva, että se olkoot marraskuusi. Ihanaa tunnelmaa ja tuoksua se kyllä toi mukanaan. Tänä vuonna on tarkoitus laittaa omaan kotiin ekaa kertaa ihan oikea joulukuusi. 




Lontoossa oli melkein joka kaupassa jo tarjolla paljon ihania joulukoristeita. Viime vuonna Losista mukaani tarttuivat nuo kuusen alla kököttävät peurat. Tänä vuonna Harrodsin valtaisan ihanalta jouluosastolta mukaan tarttui puotin nimikko joulupallo. Hurjan ihania koristeita olisi ollut vaikka mitä, mutta pihiys on minua vakavasti vaivaava tauti aina reissun päällä..mikä ei toki ole haitaksi.




Sieltä se joulu kuulkaas vaan tulla jolkottaa :)

torstai 7. marraskuuta 2013

Paluu arkeen = Bad & Nightmare

Loma ohi ja paluu arkeen olisi edessä huomenna. Tulin vain pikaisesti kertomaan pari huippukohtaa lomasta. Kuvat on vielä järkkäilemättä, mutta laittelen tarkempaa sepostusta Lontoosta kun saan kuvat paremmin ojennukseen. 

Lontoon Lyric teatterilla pyörii Thriller live. Se on musikaali Michael Jacksonin Thriller levystä ja hieman myös Bad levystä :) Aivan mahtava!




Minulla oli ilo päästä katsomaan tätä upeaa showta Lontoon loman viimeisenä iltana. 
Oli siis aivan Thriller vika ilta <3


Suomeen palattua odottikin sitten astetta kovempi livekeikka. Tulimme siis eilen takaisin kotimaahan ja suoraan maailmanluokan showta katsomaan. Keikan jälkeen oli sellainen olo, että tähän voisi tottua: aamulla herää aivan muualla missä illalla käy katsomassa meininkejä. Lentelisi vain ympärimaailmaa mahtavien konserttien ym. esitysten perässä :D Tuo lentäminenkään kun ei enää NIIN mahdottoman paljoa pelota. Nimimm. entinen TODELLA pahasta lentopelosta kärsivä.



Avenged Sevenfold


Olin ihan yhtä liekeissä kuin lavastekallokin <3

maanantai 28. lokakuuta 2013

Oli meillä kotibileet..

Ihana synttäribilehileviikonloppu takana. Oli äärettömän hauskaa ja ihanaa kaikkien rakkaiden ympäröimänä. Harmikseni kaikki armaat ystäväni eivät päässeet paikalle, mutta paljon ystäviä oli tullut juhlimaan kanssani pitkänkin matkan päästä. Se lämmittää sydäntä todella. 

Aamulla viimeistelin kotimme koristelun. Terassille viriteltiin paviljonkiteltta ja sinne juhlavalot. Oli tunnelmallinen keskustelu/röökipaikka :)



Juhlat alkoivat brunssilta keskustassa
jossa syötiin possua ja kilisteltiin laseja.


Siirryimme meille 
ja sitten minua lahjottiin.

Naisten saunassa nautittiin kuoharia ja puhuttiin henkeviä. <3
 Miehet saunoivat myös pitkän kaavan mukaan, nauttien välissä viskiä alakerran pubissa.

Syötiin, juteltiin, naurettiin, laulettiin, halailtiin ja pussailtiin

Sain kuulla puheita, musiikkiesityksiä, tippakin taisi tulla linssiin.. 
Ihania kirjoituksia vieraskirjaan, joita on vaikea lukea vetistelemättä. 
Tanssit jatkuivat aamuyölle meidän olohuoneessa. 

Parasta on juhlia omassa kodissa ystävien ympäröimänä.
Sainpa vielä tanssia illan viimeisen hitaan Eric Dravenin kanssa.. <3
Seuraavana päivänä niskaa kolotti, kiitos tämän:


Ihanat juhlat jättivät minulle paljon mahtavia muistoja, jotka saavat hymyn huulille. Välillä jopa naurahdan ääneen, kun muistelen hauskoja hetkiä ja ystäviltäni saamaani rakkautta ja lämpöä. Olen kiitollinen kaikista ystävistäni, myös heistä jotka eivät mukaan päässeet, mutta olivat hengessä mukana tekstarein. Nyt on hyvä ja iloinen mieli suunnata viettämään the daytä Lontooseen.

PS. Jenkkifaniuteni ei varmaankaan ole asitittavissa kuvista ;)
PPS. Minulle laulettiin myös Amerikan kansallislaulu :D