keskiviikko 24. joulukuuta 2014

24.12.2014


lauantai 20. joulukuuta 2014

The Wedding Day

Aamu alkaa rauhallisella ja runsaalla aamiaisella. Ensimmäistä kertaa on munia aamupalalla reissullamme ja muutenkin on hieman aikaisempia paikkoja ruhtinaallisempi tarjonta aamiaispöydässä. Hieman pistää ahdistamaan uutiset, joissa kerrotaan Ukrainassa alas pommitetusta matkustajakoneesta. Samalla jännitys tulevista päivän tapahtumista kasvaa.

Yritämme lähteä kävellen käymään vähän nurkilla katselemassa Vegasia, vaikka se onkin niin nähty. Muutaman korttelin jälkeen on pakko palata takaisin hotellille, koska on vain yksinkertaisesti niin kuuma, ettei pysty kävelemään missään. Päivän lämpötila oli 46astetta.

Hieman lekottelua altaalla varjoisassa paikassa riittänee. Jännittää jo. Otetaan yksi olut puokkiin.. ei maistu. Sitten huoneeseen tälläytymään. Mies hakee intialaista lähiravintolasta. Syönnin päälle onkin jo parempi fiilis ja lasi punkkua maistuu hyvin meikkailun ja käherryksen lomassa. Sitten kolttua päälle ja parit epäonnistuneet valokuvat vastavaloon :D
Hermostunutta käyskentelyä huoneessa. Päätämme lähteä aulaan odottelemaan limusiinia.

Aulassa muistin, että kuskihan lupasi soittaa meille kun on tulossa. Päätän mennä takaisin huoneeseen odottelemaan. Ovella kuulen, että puhelin soi.. ovikortti ei toimi. Paniikki. En saa huoneen ovea auki ja puhelinkin lakkaa soimasta. 

Menen paniikissa aulaan selittämään tilannetta, jossa ystävällinen poitsu ottaa asian hoitaakseen. Hän soittaa kappelille ja ilmoittaa, että olemme aulassa odottamassa ja kuski voi tulla. Samalla hän lataa ovikortin uudelleen, se kun oli varmaan ollut taas liian lähellä pankkikortteja tai puhelinta ja vetänyt magneettinauhan koodaukset pyllylleen.

Sitten se limusiini lipuukin jo pihaan. Matka kappelille tuntuu kestävän ikuisuuden. On ihana katsella ikkunasta Vegasin kuuluisia maamerkkejä ja rupatella välillä kuskin kanssa niitä näitä. On ollut kuulema niin kuuma päivä, että ihmisiä on pyörtyillyt kaduilla. On jopa vegasilaisille liian kuumaa.

Kappelille päästyämme saan kimpun kouraan, kaava käydään läpi, otetaan parit kuvat ja sitten webbikamera päälle ja tii ti di diii, tii ti di diii.. Ja se oli sillä selvä, hyvin meni. Mokasimme joitain juttuja, mutta ne ei näyttänyt videolle ollenkaan niin pahalle miltä tuntui :D Ja homman jälkeen oli jo helppo vähän vitsaillakin.




Kuski palautti meidät hotellille ja suuntasimmekin pian autolla kaupunki alueen ulkopuolelle ottamaan kaukolaukasimen avulla muutamia hääkuvia.




Illalla kävimme ruokailemassa pitkän kaavan mukaan Bahama Breeze -ravintolassa. Hyvä palvelu ja parasta ruokaa koko reissulla. 
Ja drinksukin oli hyvä.



En enää naureskele kiinalaisille, jotka menevät naimisiin Muumimaailmassa.
Naimisiin on kiva mennä juuri siellä itselleen sopivassa paikassa ja omalla tyylillä!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Kaikkein kauhein: Hoover Dam

Kirjoittelinkin jo keväällä kauhistellen tätä siltaa ja paikkaa, jossa joudun käymään matkallani Route 66:ltä Las Vegasiin. *klik*


Hoover Dam
Tällainen koetinkivi oli matkalleni asetettu, josta minun tuli selvitä päästäkseni naimisiin :D Mutta vähänpä tiesin, todellinen koetinkivi taisikin olla paikalla vallitseva kuumuus paahteisena heinäkuun päivänä. Puhumattakaan hääpäivänä kokemastani jännityksestä. Sillan ylityskin jännitti aivan kamalasti ja pulssi oli koholla ja kädet tärisi. Olin jo vähällä pyytää pysähtymään, jotta voisin tirpasta lähes kiehuvan kuuman punkun peräkontista ennen siltaa. Mutta yli mentiin että heilahti, eikä sieltä edes nähnyt kuinka korkealla ollaan, koska betonikaiteet olivat korkeat ja hyvänä näköesteenä. Viuh!

Uskomatonta, että edelleen jännitin korkeaa paikkaa ja siltaa, vaikka olin jo selvinnyt Willis Towerista ja sen hissistä sekä katsellut alas miltei kahden kilometrin korkeudesta Grand Canyonin laidalla. Voisin ehkä kuitenkin todeta, että loppujen lopuksi korkeanpaikankammoni hälveni reissussa hieman. Mieheni muistikin kehua minua joka välissä ja muistutteli miten hurjissa paikoissa olin jo käynyt ja niistä selvinnyt ^^

Hoover Damin padolla käpsytellessä koin jotai aivan uskomatonta kuumuutta, jota en ole aikaisemmin kokenut. Ilma pääasiassa seisoi, lämmintä oli yli 42astetta ja välillä kun tuulahti, niin se oli lähinnä kuin joku olisi heittänyt löylyä! Niin sinne piti vaan vaalea nahkaisen turistin mennä aurinkorasvoineen kuvia räpsimään.


Ei ollut ehkä ihan järkevin veto. Nahka punotti aika nätisti tuon jälkeen ja rintakehä oli täynnä aurinkoihottumaa ja seuraavana päivänä olisi hääpäivä :D Hyvä me ja hyvä meidän joukkue!



No mutta siitäkin selvittiin. Vegasiin päästiin, naimaluvat saatiin, kappelilla käytiin tekemässä varaukset ja hotellikin löytyi vaivatta. 

Häähotellimme aula, Fortune Hotel

Väsynyt jännittäjä on ansainnut drinksun selvittyään
Las Vegasin Hard Rock Cafelle
Tällaisenkin näin Vegasissa steppaillessani. Muistutus siitä, että Amerikassa kaikki on suurta. Tämä ei kuitenkaan ollut hääpirssimme.


Se oli viimeinen päiväni neitinä :) Seuraavana päivänä kävi näin. <3

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Uriah Heep

Perjantaina 12.12. järjestettiin Jyväskylän Paviljongilla Rockin Christmas tapahtuma. Lähdin  tapahtumaan Radio Cityn lipuilla, jotka satuin voittamaan. Uskomatonta! Mies oli ostanut hetkeä aikaisemmin meille liput, mutta onneksi ne saatiin menemään ystäville. 

Radion kautta saimme Guest-passit ja pääsimme tapaamaan myös bändiä. Jännitti todella kovasti, mutta homma meni hienosti. Bändin jäsenet olivat kaikki erittäin ystävällisiä ja juttelivat mukavia. Bernie, laulaja oli valloittavan energinen, vaikka oli matkustanut juuri 14 tuntia Saksasta. Bändin uusin tulokas, Davey "Diablo" Rimmer oli ihanan rauhallinen ja mukava, hänen kanssaan jutustelinkin kaikkein pisimmät pätkät. Samalla mieheni kävi jututtamassa kosketinsoittajaa, jolta hän uteli yksityiskohtia biisien teosta. Juttelu oli niin mukavaa, että kaiken sen keskellä unohtui ottaa yhteiskuvia. :D No, kokemuksesta saimme mukaamme kuitenkin nimmareita levyn kanteen ja loistavat sielun selfiet.


Uusimmalla Uriah Heepin levyllä, Outsiderilla on mielestäni kivasti bassoja, kiitos kuulunee tästä Rimmerille. Pidän basson soundeista eniten kaikista soittimista. Bassot tuolla levyllä ovat kuitenkin bändin henkeen sopivia, hienostuneita "pappa"-soundeja, kuten sanoin leikkisästi kuullessani uutta levyä ekan kerran. Sopii bändille, onhan se kuitenkin perustettu jo 1969. 

Keikka oli loistava sekoitus uutta ja vanhaa. Parhaimmat väristykset tuli uuden biisin The Law ja vanhan Lady in Black vedoista. Sen sijaan Gypsy ei herätä minussa suurempia tunteita.. 

Kokonaisuudessaan perjantai oli voimauttava ja rentouttava. Mukava kokemus ja ihania asioita sain taas kerättyä elämän muistojen pakkiin. 

Tässä vielä tuore koko bändin haastattelu, jos jotakuta kiinnostaa:



"Good things come to those who wait.." Uriah Heep - One Minute

torstai 11. joulukuuta 2014

Ansku sydän villasukat

Tässä aamutuimaan koleassa torpassa takkaa lämmitellessä tuli mieleen kertoa kuinka paljon rakastan villasukkia. Villasukat lämmittävät mieltä ja jalkoja. Joku on ne omin pikkukätösin tehnyt juuri minulle, itse kun en osaa niitä tehdä. Unikaan ei tule kunnolla ilman villasukkia, oli keli sitten millainen tahansa. 
Ulkomaanmatkoille lähtiessä yksi tärkeimmistä varusteistani on villasukat ja HelloKitty-fleecehousut. Nämä ovat lyömätön pari joita ilman ei yksinkertaisesti tule toimeen. Olen saanut ehkä hieman kuulla ystäviltäni tämän asuyhdistelmän käytöstä. 
Kotoillessa minulla on miltei aina HelloKittyt ja villasukat. Eräänä päivänä tosin laitoin vaihtelun vuoksi harmaat collarit ja jopa sain kummaksuvia kommentteja mieheltäni tyyliin: "Täh? Ootpa harmaissa. Onko kaikki HelloKittyt yhtäaikaa pesussa?"

Tässäpä muutamia hotellihuonekuvia matkoilta vuosien varrelta. 
Bongaa HelloKittyt ja villasukat :D


Lanzarote 1/2011
Barcelona 4/2012
Lontoo 11/2013
Pikkujoulut villasukissa jo heinäkuussa, 
minähän en villasukistani tai joulumielestäni luovu!
Seligman, Arizona 7/2014

Kesän 2014 Amerikan matkan villasukka-videoinnit:


Ansku <3 villasukat, mutta pukin ei tarvitse tuoda uusia, niitä on tämän hetkisiin tarpeisiin aivan riittävästi kaapissa. Mutta HelloKittyt alkaa vedellä viimeisiään ;)

lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Eilen juhlistimme itsenäisyyspäivää etukäteen sukulaisten kesken pitämällä meillä pienimuotoinen juhlapäivällinen.



Tänään vedettiin lippu juhlallisesti salkoon vaakarännän sataessa päin näköä. Illalla täytynee varmaan käydä ihastelemassa valaistuja Harjun portaita. Ja toki aion kurkata onko Satu Taiveahon mekko jälleen kaikkein kaunein, kuten monena vuonna aikaisemminkin. Ihastelin niitä vuosi sitten täällä.


Meidän itsenäisyyskuusi :)

Itsenäisyyspäivän kunniaksi oli ilmestynyt myös uusi maakuntalaulu videoineen, jossa esitellään mahtavaa synnyinseutuani, Kainuuta. On se vaan niin nätti.


Tämän myötä, hyvää itsenäisyyspäivää ja leppoisaa joulun odotusta.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Grand Canjonin hämmästyttämä

Se on upea. Kerrassaan. 

Tekisi mieli jättää tämä kirjoitus tähän, koska se on oikeasti niin sanoin kuvaamaton. Mikään kuva, video tai kirjoitus ei pysty sitä kuvailemaan samalla tavalla, kuin sen kokee ja näkee luonnossa. Se täytyy itse nähdä. Ja haaveissani olisi se nähdä vielä kerran pohjoisemmalta sivulta.

Käytin itse vinkkinä Nelliinan vaatehuone -blogin kirjoitusta kyseisestä kohteesta. Sen avulla saimmekin oikein onnistuneen reissun tuon luonnonihmeen äärelle. Osasimme varata aikaa oikein ja sijoittaa menomme siten, että näimme uskomattomia väriloistoja. Kiitos Nelliina :)




Oli todella kätevää kun sai autolla surautella katselupaikalta toiselle, rauhassa ja omaan tahtiin. Kierrellä sai reunalla aika vapaasti, jopa hämmästyttävän vapaasti. Muutamia todella uhkarohkeitakin siellä näkyi. Yhtä luulin jopa itsemurhan tekijäksi kun oli niin tavattoman hurjassa paikassa reunalla yksin. (näkyy alemman kollaasin suuressa kuvassa) Mutta hetken päästä huomasin, että hänen kaverinsa olivat ottamassa hänestä kuvia etäämmällä ja tämä parkour-tyyppinen hyppelijä pääsi taitavasti takaisin turvallisemmille vesille. En olisi halunnut olla todistamassa mitään "ups, tipahti"-tapausta, mutta silti tuijotin sydän pamppaillen tuota live trilleriä. 

Live trilleriä oli kyllä kerrakseen oman miehen menoakin seuratessa. Itselläni kun korkeissa paikoissa tuppaa käymään niin, että meinaa mennä jalat alta, niin on kamalaa jo pelkästään katsella kun joku menee reunalle. Pudotusta Canjoniin on parhaimmillaan mukavat kaksi kilometriä. Ja siellä sitä vain reunalla katseltiin, jokaisella katselupaikalla ei ollut edes kaiteita.


Värit muuttuivat violetin sävyisiksi auringon laskiessa.

Yhden vinkin annan tuonne matkaaville: ota omat eväät. Reissun kallein ja huonoin ja sandwich tuli vedettyä tuolla. Siitä tuli vatsakin kipeäksi ja pelkäsin, että Canjonin katselu menee takapenkillä makoiluksi, onneksi ainoa mukana ollut lääke, särkylääke auttoi. 

Tässä vielä pieni videotarina tuolta hämmentyneen turistin kommenteilla höystettynä. Lopussa vilautetaan meidän pirssiä :D



tiistai 25. marraskuuta 2014

Flagstaff, Arizona

Tämä kaupunki aiheutti minulle suuren ja pakottavan tarpeen päästä näkemään myös Kanadaa tai pohjoisempaa USAa ja Kalliovuoria Yellowstoneen tms. Oli sellaista tukkilaishenkeä ja ihanaa vuoristomaisemaa, että jotenkin siitä tuli mulle ekana Kanada mieleen, vaikka en ole kyseisessä maassa koskaan vieraillut. Hyvin viihtyisä pieni kaupunki, jonne voisin mennä toistekin. Täältä käsin kävimme Grand Canjonilla.


Upeita seinämaalauksia on ollut pitkin Route 66:sta,
ne ovat kertoneet aina jonkinlaisen
oman tarinansa kustakin kaupungista.

Flagstaff rautatieasema

Ensimmäinen Los Angeles-kyltti matkalta

Flagstaffin nähtävyyksiin kuuluu Humphreys Peak vuoristo. Niin mekin lähdimme vuorelle päin huikeiden maisemien toivossa. Ja kuinka sitten kävikään..


Meillähän kävi niin, että ei sinne huipulle autolla ainakaan meidän valitsemaamme reittiä pitkin päässyt.. No, menimme hotellille vaihtamaan kevyempää päälle ja suuntasimme Grand Canjonille. Siitä kerron pian enemmän.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Montulla

Jokaisen Route 66 matkalaisen nähtävyyslistalla varmaankin on yksi ihan mahottoman iso kuoppa. Näin oli meidänkin, nimittäin tämä Meteor Crater pohjois Arizonassa. Kuoppa sijaitsee keskellä ei mitään, hyvin tasaisella alueella. Kuopalle menee yksi tie, nimeltänsä Meteor Crater Rd. Tietä ajaessa jo kaukaa huomaa, missä kuoppa on, koska meteori on kaivanut istelleen tilaa iskeytyessään maahan ja nostanut kumpareita reunoille.


Tällaisella tasaisella alueella..

..on tällainen outo näky.
Meteor Crater on yli 50 000 vuotta sitten maahan iskeytyneen meteorin jättämä jälki. Se on maailman yksi parhaiten säilyneistä meteorikraatereista. Mutta tämä ei ole kuitenkaan sen meteorin jälki, joka tuhosi dinosaurukset, se on hieman etelämpänä, Meksikossa. Meteorikraatereita on paljon muitakin, myös täällä Suomessa. 
Meteor Ckaterin visitor centerillä oli mahdollisuus tutustua aiheeseen liittyvään tieteeseen tarkemmin. Päällimmäisenä mieleeni jäi sieltä erityisesti se, että näitä vastaavia eri kokoisia on ympäri maailmaa ja se, että tämä kuoppa on hyvin hyvin pieni verrattuna kuun pinnalla oleviin kraatereihin. Kuulla kun ei ole ilmakehää hidastamassa kraatereiden iskuja.

On se niin iso, ettei meinaa mahtua edes kuvaan.

 Kraaterilla pääsee kiertelemään aika tuntuvalla sisäänpääsymaksulla vapaasti merkityillä alueilla, mutta siellä on mahdollisuus mennä myös opastetulle kierrokselle. Me valitsimme itsenäisesti hengailun. Huomasin kuitenkin, että opastetulla kierroksella olisi päässyt katselemaan kuoppaa myös merkityiden alueiden ulkopuolelta.



Tässä kohti matkaa tällä pariskunnalla
alkoi olla hääpäivä jo aika lähellä...

maanantai 17. marraskuuta 2014

Ihokuulumisia

Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani avautunut leukaani vaivaavasta punaisesta ihottumasta, jonka diagnosoin aivan itse, suorastaan valelääkärin elein perioraalidermatiitiksi. Sen mukaisesti lähdinkin sitä hoitamaan ja osittain iho rauhottuikin, muttei parantunut täysin.

Tk-lääkäri katsoi myös ihottumaani, kun olin asioimassa hänen luonaan muissa asioissa ja totesi, että se näyttää ruusufinniltä, mutta voi se olla sitä perioraalidermatiittiäkin. :D JEP! Eli kumpi? Mitään hoitoa lääkäri ei antanut.

Nyt asiaa tarkemmin tutkittuani, alan kääntyä lääkärinkin mainitseman ruusufinnin puoleen. Tähän tulokseen minut sai tämä teksti: Ruusun aika. Siinähän kerrotaan minun elämästä! Oikuttelevasta suolistosta, stressistä yms. mikä tässä nyt on ollut päällänsä oikeastaan koko tämän vuoden. Kyllä on "ihanaa" olla kolmekymppinen vaivainen varhaismummo.

Stressin sai hetkeksi selätettyä reilu viikko sitten upean ihanalla Tallinnan matkalla parhaassa seurassa. Ystäväni kirjoittikin siitä täällä. Ai hitsi kun naurattaa kun muistelee tuota meidän antoisaa "väliloekkaa" :D 
Kotiin palattua stressi palasi melko pian, joten nyt pitäisi alkaa keksimään keinoja rauhoittumiseen. Kimaltavat joulukoristeet auttavat tässä hieman..kröh, harakka! Mutta myös ystäväni Tallinnan matkalla kertoma vinkki: "Kuvittele maisema, jossa viihdyt. Rauhoitu siihen maisemaan ja nauti siitä. Tyhjennä mielesi ja jos mieleen eksyy murhe, kuvittele se maisemaasi ohi ajelehtivaksi pilveksi. Se menee ohi ja voit jatkaa mielen tyhjentämistä ja rauhoittumista maisemassa." 

Minun maisemani on tämä:


 tai tämä:



Kepposteleva ja välillä kovin tulehtuneenkin tuntuinen suolisto on lähtenyt rauhoittumaan jätettyäni vehnän pois ruokavaliosta. Täytynee tehdä muitakin muutoksia syönti rintamalla. Ja enemmän tuota maisemaan rauhoittumista. Sekä kynttilöitä ja joululauluja. 

Iloista, onnellista ja erityisesti terveellistä joulun odotusta sinulle lukija! <3 

PS. Rakas Joulupukki, tuo minulle joululahjaksi säkillinen terveyttä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Nightmares before christmas

Painajaiset ennen joulua, eli Halloween ja tietenkin mun synttärit ovat ohi. Nyt viimeistään voi aloittaa täysillä jouluhömpöttelyn. Asiaan kuuluvasti olenkin jo suunnitellut joululahjoja, keitin ekan satsin riisipuuroa ja glögitkin on maisteltu uutuus appelsiinipipareiden kera. Oli muuten Annasin appelsiinipiparit todella oivan makuisia glögin kaverina, nam nam!

Tarinan kuvituksena tämän päivän tunnelmakuvia kotoa

Halloween jäi harmittavasti minun osalta tänä vuonna juhlimatta. Eikä kovin suuria odotuksia ollut syntymäpäiväänikään. Synttäriaamuni alkoi kovin ankeasti, kun ketään ei ollut kotona eikä keittiönpöydälläkään ollut mitään yllätystä odottamassa. Kahvikin piti itse keittää ja hetkeä myöhemmin kissa kävi lipostelemassa puolet itse tekemästäni kakusta piloille.. Ystävä sentään piristi käymällä kylässä.  


Iltapäivällä mies kotiutui valkoiset ruusut mukanaan, hakipa vielä somisteeksi ruusupuskaan pihapuusta havuja. Pikaiset tälläytymiset ja lähdimme Sohwiin syömään. Jälkkäriksi pikkupubeja.


Olin jo valmis ottamaan bussin alle ja suuntaamaan kotiin illan päälle vaikka saunaa lämmittelemään, kun mies yllättäen huikkaa "mulla olis yksi idea.." No minä lähdin jännittynein mielin ideaan mukaan ja kovalla haipakalla minua alettiin kiikuttaa kohti jotain, jonka luulin ensin olevan lähipubi.. ei.. no tuo toinen pubi.. ei.. Trattoria ravintolaanko mennään, justhan me syötiin.. ei.. Lutakko?!? Mikä siellä ees soittaa ja luuletko saavasi vielä lippuja?

Tänään virkkaamani lumihiutale
tästä voisi kehitellä jotain joululahjaidistä.

Jonossa kyselin hölmistyneenä muilta, että mikä keikka täällä on, kukaan ei kertonut. :D Lopulta ovella tajusin lukea mainosjulisteesta, että bändi on Amorphis. Jes, hyvä bändi, mutta lippuja sinne ei kyllä todellakaan tulla saamaan! No, miehellä olikin jo liput valmiiksi puhelimessa jemmassa, eikä kertonut mulle mitään, ennen kuin mulle oltiin jo iskemässä leimaa käteen :D Ihana synttäriyllätys! Oli kiva keikkailta. Sauna jäi lämmittämättä ja ilta vähän venyi odotettua pidemmäksi, mutta kyllä oli hyvä keikka! :)


lauantai 1. marraskuuta 2014

New Mexico

Reissun suuri iloinen yllättäjä oli New Mexico ja Albuquerque. Ei ollut juuri mitään hajua kyseisestä kaupungista tai osavaltiosta sinne mennessä, joten hyvin avoimin mielin odotimme, mitä sillä olisi tarjota. Ja voi pojat, olihan siellä. Ihanaa latinolaismeininkiä, värejä, ihmisiä, vilinää, menoa ja meininkiä. 

Ja kuuma! Paitsi Sandia Peak -vuorella. Turistit suuntasivat vuoren huipulle shortsit jalassa vaikka lämpötila laski 13asteeseen. Ei se haitannut, huikeat näkymät ja kokemus lämmitti mieltä parin haara-perushypyn ohella. Sandia vuorelle pääsisi köysiratahissillä, mutta siihen vekottimeen minua ei saanut kirveelläkään kyytiin, joten hetki karttaa katsottuamme löytyi vuoren päälle myös autotie. Matkalla vuorelle tuli vastaan New Mexicolainen hiihtokeskus ja joku paikallinen peura. Hauskoja olivat myös kyltit, jossa muistuteltiin pitämään roskikset lukittuina, ettei karhut pääse niitä tonkimaan.


Tässä jaan kaikkien riesaksi meidän Albuquerquen parhaat pätkät: 


Ravintolassa oli menossa jalkapallon MM-finaali ja 
meno ja meteli sen mukainen. Ei haitannut minua,
sillä sain guacamolea <3

Kyllä sinuakin pelottaisi
yli kolmen kilometrin korkeudessa terassilla,
joka on rakennettu tyhjän päälle.
Tällanen juttu tänään.
PS. lupaan tehdä vähemmän pöllön videon seuraavaan matkakertomukseen ;)

maanantai 27. lokakuuta 2014

Route66 Midpoint

Texasin aakeilla laakeilla pelloilla sijaitsee tien numero 66 keskipiste. Siellä piti toki pysähtyä ruokailemaan ja räpsimään turistikuvia. Matkaa takana 1139 mailia eli noin 1833 kilometriä.. + kaikki hortoilut ja kruisailut päälle ;)






Matka jatkui tuonne, kohti Los Angelesia.


PS. Ostin The Cars leffan omaksi, mutta se on edelleen katsomatta :D

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Pala Texasia

Tällaisena synkkänä sunnuntai aamuna on kiva muistella kesän antia. Nyt palaan ajatuksissani Texasiin. Texas on ainoa osavaltio, jossa meidän aksentistamme heräsi paljon keskustelua ja myöhemmin selvinneestä suomalaisuudesta nousi suuri hämmästelyn aihe. Mukavimmat small talkit heitettiin juurikin Texasissa. 


Route 66 halkaisee vain hyvin pienen osa Texasin pohjoista kärkeä, osavaltiota olisi ollut tutkittavaksi vaikka kokonaiselle kolmelle viikolle, niin suuri se on. Vähintään joka toisella autoilijalla oli Dodge-merkkinen kiiltävä ja kromivanteinen suuri lava-auto.. olin taivaassa, sillä sellainen on oma unelmieni auto, mustana tietenkin.

Texasissa oli kuuma, mutta se kuumuus ei tuntunut lainkaan niin pahalta, kuin kosteassa Illinoisissa tai Missourissa. Kuumimmat oltavat oli Palo Duro Canjonilla, jota kutsutaan leikkisästi Texasin Grand Canjoniksi. Jos olisin käynyt Grand Canjonilla ensin, en olisi edes vaivautunut Palo Durolle.. sen verran laimea versio se oli. Mutta ennen Grand Canjonin näkemistä sekin tuntui jo valtavalta.




Amarillossa majoituimme Travelodge-nimisessä ketjumotellissa. Ketjulla on oma nallemaskotti, Sleepy. Pidin kovasti tuosta majoituspaikasta, ainut miinus oli, ettei siellä pystynyt pesemään pyykkiä. Kaikkein paras juttu Travelodgessa oli sen tarjoama ilmainen kuntosalin käyttömahdollisuus naapuri salilla.. joka oli mikäs muu kuin Ison Arskankin suosima Gold's Gym.



Kamalinta Texasissa oli ehdottomasti se "kuumin juttu", Cadillac Ranch. Joku päästään hieman pipi sai joskus idean kaivaa muutaman Cadillacin peltoon nokalleen ja siitä tuli hitti. Se on ainoa paikka, jossa saa luvallisesti spraymaalata. No siitäkös on turistit menneet sekaisin.. jokaisella (paitsi meillä) oli ainakin yksi maalipurkki ja piti suihkuttaa tyhjäksi.. ja jos ei jaksanut maalata autoja, jotka ovat aivan lahoamispisteessä niiden pinnalla olevan todella paksun maalikerroksen takia, niin sitten saattoi maalata vaikka jonkun onnettoman sinne unohtamaa kenkää tai vaikka ruohon typpäitä.. Ja mitä tapahtuikaan tyhjälle maalipurkille? No se heitettiin teitenkin pitkin peltoja! Purkkeja oli läjäpäin nakeltu sinne tänne. :O olin shokissa ja halusin pian pois.

Tämä on järkyttävää!


Jopa aikuisilla oli hullun kiilto silmissä ja maalipurkki kourassa.

Loppuun on pakko vielä kertoa vaikka tästä tuleekin kilometripostaus.. jo Chicagossa huomasin outoja kylttejä, jossa lehmät maalaa tekstiä "eat mor chikin". Amarillossa tämä selvisi, törmäsimme ostarilla useaan lehmään ja hämmästeltiin tätä, kunnes kuului radiosta mainos, että on joku ihmeen lehmäpäivä. Pitäisi pukeutua lehmäksi ja mennä jonnekkin ravintolaan, jotta saa jotain.. jne. Tämäkin selvisi meille, kun Panda expressin ja Chick-fil-A ketjun välillä hetken arvottuamme päädyimme ruokailemaan jälkimmäiseen. Lehmäpäivä oli nimittäin tuon pikaruokaketjun mainoskampanja. Ovella oli lehmäasuinen poika iloisesti tervehtimässä ja sisään lappoi mitä eriskummallisempia lehmäasu viritelmiä.. Vedimme kanamme nopeasti huiviin ja poistuimme vähin äänin tuon hullun myllyn keskeltä.


Yksi lehmä oli tosin ylitse muiden ja tästä pätkästä revittiin huumoria pitkään. Tämä on ehkä hieman nolo, mutta on ihan pakko jakaa :D tän myötä terkkuja kummipoikani äidille (ja hänen lapsilleen),  blogini uskolliselle lukijalle <3 

perjantai 24. lokakuuta 2014

Ykkönen etenee

Jo kauan kauan sitten hain inspiraatiota vierashuoneen, alias ykkösen remonttiin. Siitä kirjoittelin täällä. Jotain on saatu nyt lopultakin aikaan. Pitkään huone on ollut suorastaan käyttökelvoton, eikä vieraitakaan ole ilennyt siellä majoittaa. Nyt huone alkaa olla ihan ok kuosissa. Paljon on toki vielä laitettavaa ja hienosäädettävää.

Tässä pieni kurkistus huoneen tunnelmaan:



Tähtiä, tähtiä, maalaisromantiikkaa, luonnonläheisiä värejä yms. Tähtityynyt olen tuunannut itse perus tyynyliinoista kangasvärillä painamalla ja tyynyjen alla toinen maalaamistani jakkaroista. Lisäksi huoneesta löytyy mummon vanha singeri ja heinäseivästikkaat. Metallirunkoinen sohvasänky, jonka maalaaminen on edessä. Se on tällä hetkellä musta. Kävin jo maalikaupassa hypistelemässä metallimaalipurkkia, mutten uskaltanut vielä ryhtyä tuumasta toimeen. Täytyy tehdä sotasuunnitelma sen suhteen ensin valmiiksi.


Olga fiilisteli romukasan keskellä singerin päällä huoneen uudistunutta ilmettä. Näkeepä neiti hyvin yläkerrasta kaikki pikkulinnutkin, kun on singeri jonka päältä tähystää. 

Jäämme jännityksellä odottamaan, saanko jo tänä vuonna mustan sohvasängyn maalattua :D