lauantai 30. tammikuuta 2016

Mutsi treenaa, elämää erkauman kanssa

Sektiosta tuli kuluneeksi jo 3kk. Haava on parantunut loistavasti. Sitä on kehuttu aivan alusta lähtien siistiksi ja mielestäni se on ihan nätti. Niin nätti kuin tuollainen arpi voi tässä vaiheessa olla. Jää ns. bikinirajan alapuolelle. Minut leikattiin yöllä, kävelemään nousin seuraavana päivänä. Tikit poistettiin viikko leikkauksesta ja liikkuminen helpottui päivä päivältä. Sektion yhteydessä tai ehkä jo raskauden aikana (suurikokoinen vauva) vatsalihakseni erkaantuivat reilusti. 

Erkauma ei ole vieläkään palautunut kunnolla. Sen tiedän testaamalla selinmakuullaan lattialla, jalat koukussa lapoja lattiasta varovasti nostaen. Sormilla tunnustellen navan seutuvilla ja sen alapuolella on n. 1-2cm rako, vatsalihasten erkauma. 
Erkauma on lähtenyt kuroutumaan kiinni hyvin, kuukausi sitten rako oli arviolta jopa 6cm. Niin kauan kuin erkaumaa on jäljellä, en voi kunnolla käyttää vatsalihaksiani. Sängystä nousen edelleen kyljen kautta, kuten suuren osan raskausajastakin. 


Raskauden ensimmäiset viikot vs. viimeisillään

Imetys pudotti raskauskiloja nopeasti. Ensimmäisen parin viikon aikana tippui 10kg. Vatsakumpu palautui hiljalleen ja suurinosa omista vaatteista menee nätisti päälle. Tiukimmat farkut eivät mene kiinni.. Lienee vika jäljellä olevassa erkaumassa. Yhteensä painoa kertyi raskauden aikana n. 15kg, joista jäljellä on 3,5kg. 


3 kuukautta synnytyksestä

Personal trainer on laatinut minulle sekä salilla että kotona tehtävän ohjelman. Näitä pyrin tekemään molempia kerran viikkoon. Lisäksi heitän reippaan vaunulenkin 30min-1h vähintään kolmesti viikossa. Ohjelmat keskittyvät kiinteytykseen sekä heikkojen lihasten vahvistamiseen. Erkauma vaikeuttaa vatsalihasten treenaamista, joten alkuun ohjelmassa on varovaisia liikkeitä, jotka eivät sisällä kiertoja tai rutistuksia. Kaikissa liikkeissä tietenkin ryhti ja kehon kokonaisvaltainen hallinta ovat tärkeässä roolissa, joka osaltaan vahvistaa myös keskivartaloa.

Lisää tietoa erkaumasta, sen syistä ja kuntouttamisesta löytyy Metropolian ammattikorkeakoulun fysioterapian koulutusohjelmassa vuonna 2012 tehdystä opinnäytetyöstä Suorien vatsalihasten erkaantuma ja vatsalihasharjoitteet  synnyttäneillä naisilla.

Tässä vielä vinkkejä vauvan kanssa jumppailuun:

Kuva: darebee.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro oma juttusi