Viikonloppuna hurjissa pääsiäisfiiliksissä odottelin jo virpojia saapuvaksi. Kissat olivat toki hengessä mukana omalla persoonallaan. No, ystäväni osasi onneksi minua valaista jossain vaiheessa, että pikkunoidat lentelevät vasta tämän viikon sunnuntaina :D
"Meille ei tarvii yhdenkään ipanan tulla vitsoineen.." |
"Ei kai ne vielä tule?!" |
Säilyvätköhän munat oikeaan palmusunnuntaihin saakka..? |
Valkoiset tulppaanit luovat kevään tuntua. |
Käyn säännöllisesti hieronnassa ja tänään tuli siellä taas piipahdettua. Suur kiitos anopille hierontalahjakortista! Säästän pitkän pennin joululahjalla, sillä kävisin hieronnassa jokatapauksessa, vaikkei siihen lahjakorttia olisikaan. Olen käynyt samalla hierojalla jo pian kaksi vuotta. Kun hyvän löytää, niin mitä sitä vaihtamaan. Käyn siis Jyväskylän torin laidalla sijaitsevassa Hieronta ja Kauneuskeskus Jääskeläisessä. Suosittelen!
Tänään hieronta oli kyllä super-rentouttava. Sain hierojaltani testattavaksi Tempur-tyynyn. Niskat ovat meinanneet viimeaikoina mennä jumiin, joten toivottavasti Tempur toisi siihen hieman apua tukemalla nukkuvan niskaa oikein.
Testissä oleva tyyny on Tempur Comfort Cloud. Pehmeä, kuin pilvi, mutta kuitenkin tukee.
Tempurin sivuilla tyynystä kirjoitetaan näin:
"TEMPUR Cloud -tyyny tarjoaa pehmeyden ja tuen täydellisen balanssin.
Erikoispehmeä TEMPUR Extra Soft -materiaali
tajoaa rentouttavaa mukavuutta ja tukea."
Testaillaan.
Kerron kokemuksista myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro oma juttusi