torstai 21. helmikuuta 2019

Ekoeettisyyden pohdintaa

Ja heti alkuun voin sanoa, että tiedän, ekoeettinen ei ole oikea sana. Siksi sitä lähdin oikeastaan käyttämäänkin. Mutta ei siitä sen enempää, aion käyttää sitä jatkossakin. Sillä juuri ekoeettisyys kuvastaa ajatuksiani parhaiten. Se sisältää vastuullisuuden, ekologisuuden ja eettisyyden. Eettisyys taas voi olla mitä vain, myös jotain joka ei välttämättä ole se kaikkein ekologisin vaihtoehto. Siksi olenkin joutunut paljon pohtimaan, mitä ekoeettisyys minun kohdallani on.

Omia valintoja on pitänyt pohtia, jotta ei kuluttajana tekisi ihan hölmöjä valintoja. Olisi vähän outoa, jos haluaisi puolustaa eläinten oikeuksia ja joka toinen kerta tuotetta ostaessa suosisi kuitenkin jotain tuotetta, joka onkin jossain yhteydessä saanut hyvät arvostelut, mutta sitten olisikin testattu eläimillä. Tai jos haluaisi vähentää mikromuovien määrää ilmastossa ja siltikin sortuisi ostamaan kerta toisensa jälkeen tuotetta, josta kulkeutuu luonnon taakaksi muovia. 

Mutta ei kai kukaan ole seppä syntyessään ja ainakin omalla kohdallani nämä valinnat ovat vasta muotoutumassa. Oman arvomaailman selkiyttäminen alkaa listan tekemisestä (henkilökohtaisesti rakastan listojen tekemistä). Mitkä asiat ovat itselle tärkeitä, mitä haluaa kannattaa ja tukea. Alkuun tärkein, sitten seuraavaksi tärkein jne. Ja sitten tuotteiden valinnassa ostotilanteissa pohtii, mikä asia toteutuu. Jos se täyttää vaatimuksen listan keskeltä, mutta ei alusta, on tuote väärä valinta. Koska hyvin harva tuote täyttää kaikki eettiset kriteerit, niin olisi tärkeä ostaa tuotetta, joka tukee parhaiten sitä tärkeintä arvoa. Jos ostotilanteessa valitsee sattumanvaraisesti listalta jonkun arvon, jota kannattaa, niin ostoksen tekeminen on tällöin arvoshoppailua ja silloin valitsee vain tuotteen, mikä sillä hetkellä sattuu kuulostamaan juuri sopivimmalta. Eli voi siis olla niin, että arvolistan alussa olevat arvot ovat myöhemmässä vaiheessa olevien arvojen kanssa ristiriidassa. Pistää pohtimaan, eikö?

Jokainen rakentaa omien arvojensa pohjalta oman listansa, jolloin kenelläkään tuskin on samanlaista listaa. Vain itse voi päättää mitä kannattaa ja mitä haluaa sen myötä ostaa.

Itselleni tällä hetkellä on nousemassa tärkeään osaan luonnonmukaisesti tuotetut tuotteet, luontoa säästävät vaihtoehdot, haluan välttää turhaa muovin kulutusta (ostamani muovi täytyy pystyä kierrättämään). Haluan ostaa myös eläinkokeettomia ja vegaanisia tuotteita ja haluan suosia lähituottajia. Järjestys näiden asioiden kanssa on yhä hieman hakusessa. 

Meikkien ostamisessa valitsen kuitenkin useimmin luonnonkosmetiikkaa, jota ei ole testattu eläinkokein. Tämä on sinällään helppoa, sillä luonnonkosmetiikka sertifikaatit kieltävät eläinkokeet. 

Ruokaostoksissa huomaan valitsevani yhä useammin luomutuotteen. Ja miksipäs ei, ne ovat kerta toisensa jälkeen maistuneetkin paremmilta. Jos luomun lisäksi tuote on lähellä tuotettu, on se oikein ekstrahyvä. Lähituottajiin tutustuminen on kuitenkin vielä kesken, joten muutkin kuin Jyväskylän omat tuottajat käyvät hyvin. 

Omaa hyvinvointiani pohdin kehon kuormituksen kautta. En haluaisi kuormittaa kehoani turhilla kemikaaleilla. Tämän myötä mm. hyvä alumiiniton deodorantti on etsinnässä ja jo aiemmassa kirjoituksessa mainitsemani hiusten värjäyskierre on tulossa päätökseensä. Ruoka puolelta olen alkanut suosimaan enenevissä määrin kasvisvaihtoehtoja. 


Näihin kaikkiin valintoihini tuo oman haasteensa se, että lähipiiristä ei saa juurikaan tukea tai kannustusta. Olen siis ajatusteni kanssa yksin. Mutta haluan olla se pioneeri, joka käy tämän taistelun ja näyttää suunnan, kuinka henkinen ja fyysinen hyvinvointi paranee pienillä arkisilla valinnoilla. Tarkoitus ei ole kuitenkaan kennellekään mitään tuputtaa väkisin, haluan vain ainoastaan kertoa, että minä valitsen näin ja se on minulle hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro oma juttusi