sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Uriah Heep

Perjantaina 12.12. järjestettiin Jyväskylän Paviljongilla Rockin Christmas tapahtuma. Lähdin  tapahtumaan Radio Cityn lipuilla, jotka satuin voittamaan. Uskomatonta! Mies oli ostanut hetkeä aikaisemmin meille liput, mutta onneksi ne saatiin menemään ystäville. 

Radion kautta saimme Guest-passit ja pääsimme tapaamaan myös bändiä. Jännitti todella kovasti, mutta homma meni hienosti. Bändin jäsenet olivat kaikki erittäin ystävällisiä ja juttelivat mukavia. Bernie, laulaja oli valloittavan energinen, vaikka oli matkustanut juuri 14 tuntia Saksasta. Bändin uusin tulokas, Davey "Diablo" Rimmer oli ihanan rauhallinen ja mukava, hänen kanssaan jutustelinkin kaikkein pisimmät pätkät. Samalla mieheni kävi jututtamassa kosketinsoittajaa, jolta hän uteli yksityiskohtia biisien teosta. Juttelu oli niin mukavaa, että kaiken sen keskellä unohtui ottaa yhteiskuvia. :D No, kokemuksesta saimme mukaamme kuitenkin nimmareita levyn kanteen ja loistavat sielun selfiet.


Uusimmalla Uriah Heepin levyllä, Outsiderilla on mielestäni kivasti bassoja, kiitos kuulunee tästä Rimmerille. Pidän basson soundeista eniten kaikista soittimista. Bassot tuolla levyllä ovat kuitenkin bändin henkeen sopivia, hienostuneita "pappa"-soundeja, kuten sanoin leikkisästi kuullessani uutta levyä ekan kerran. Sopii bändille, onhan se kuitenkin perustettu jo 1969. 

Keikka oli loistava sekoitus uutta ja vanhaa. Parhaimmat väristykset tuli uuden biisin The Law ja vanhan Lady in Black vedoista. Sen sijaan Gypsy ei herätä minussa suurempia tunteita.. 

Kokonaisuudessaan perjantai oli voimauttava ja rentouttava. Mukava kokemus ja ihania asioita sain taas kerättyä elämän muistojen pakkiin. 

Tässä vielä tuore koko bändin haastattelu, jos jotakuta kiinnostaa:



"Good things come to those who wait.." Uriah Heep - One Minute

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro oma juttusi