maanantai 23. joulukuuta 2013

24 jouluista kysymystä

Ajattelin näin aivan joulun kynnyksellä ryhtyä pohtimaan tulevaa juhlaa tarkemmin LittleB:n innoittamana, kysymyksiin vastailemalla. Ota toki kyssärit mukaasi ja kerro sinäkin tarkemmin jouluisista asioista.


1. Parasta joulussa?
- Rahoittuminen, tunnelma, tuoksut.

2. Joulumusiikkisi?
- Laidasta laitaan, fiiliksen mukaan. Rockia, raskaampaa sekä uutena suosikkina Celine Dion.


3. Tykkäätkö katsella elokuvia? Millaisia?
-KYLLÄ!!! Elokuvat vievät ajatukset ihanasti jonnekkin muualle, nollaavat, hauskuuttavat, ovat leppoisaa viihdettä ajan kuluksi. Legendaariset joululeffat jaksavat ilahduttaa vuodesta toiseen. Vakkarina Napapiirin pikajuna sekä Pikku naisia.

4. Jouluherkkusi?
-Piparia aurajuustolla.

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?
- Lanttulaatikkoa, kaloja ja sienisalaattia, kinkun kanssa sopivaa punkkua ja herneitä. NAM!

6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
- Melko aikaisin, yleensä marraskuun alussa alkaa jo joitain koristeita ilmestyä, mutta itsenäisyyspäivään mennessä on jo aika hyvin kaikki esillä.


7. Joulu kotona vai jossain muualla?
- Vuosi sitten olisin sanonut, että kotona. Nyt kun joulu ollaan kotona, niin sanoisin, että kivaa on myös päästä muualle ja saada samalla kunnon irtiotto arjesta.

8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut vai molemmat?
- Kaupasta, sillä minulla ei ole tarpeeksi hyviä ideoita tai energiaa valmistaa itse. Mutta otan erityisen mielelläni vastaan itse tehtyjä lahoja.

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
- Kyllä. Haaveena olisi lipputankovalosarja, mutta kuusi valoineen pihalla ja kynttilät riittävät tänä vuonna.

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?
- Molempi parempi. Olisi toki kiva kokeilla joulu joskus aivan kahdestaan.


11. Onko sinulla joku joululahjatoive?
- Kunnon työtuoli tietokonepöydän ääreen. Tässä salli-jakkaralla könöttäminen puuduttaa p****en.

12. Paras saamasi joululahja?
- Villasukat ja nahkarukkaset. Käyttötavarat yleensäkin.

13. Kamalin saamasi joululahja?
- Pahanmakuiset suklaat, joku kirsikkamarmeladi täytteinen suklaa.. yök!

14. Kuvaile unelmiesi joulu?
- Romanttinen, lämmin, tunnelmallinen, rauhallinen, takkatuli, ihania kukkia ja tuoksuja, päiväunia, naurua, lunta, puhdas sauna, kaunis kattaus.


15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?
- Sika

16. Oletko tehnyt jo jouluvalmistelut tälle vuodelle?
- Kinkku on uunissa. Kaikki mallillaan :)

17. Paras joulujuoma?
- Joulusiideri ja punkku.


18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
- Aito ja oikea, mieluummin useampia tai sitten ei ollenkaan.

19. Käykö teillä joulupukki?
- Ei, joku tonttu aina jakaa lahjat. Yleensä se olen minä :D

20. Paras joulumuisto lapsuudesta?
- Kun näin pihalla jälkiä pukin reestä, jotka loppuivat kuin seinään ja uskoin sen todella käyneen tuomassa lahjasäkin portaillemme ja lähteneen sitten lentäen jatkamaan matkaa. Myös se, kun kuusi oli nurkassa ja yritin silti tanssia kuusen ympäri.


21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?
- Aamu menee yökkäreissä, mutta saunan jälkeen (joka on melko aikaisin) laitan parempaa päälle ja vähän muutenkin siistiydyn.

22. Peruna-, porkkana-, bataatti- vai lanttulaatikko?
- Perunalaatikko ei kuulu perinteisiimme ei myöskään bataatti. Lanttu on ykkönen. Bataattia haluaisin kuitenkin joskus kokeilla.

23. Paras joulusuklaa?
- Tryffelisuklaa ja nougat-täytteiset konvehdit.

24. Joulutortut vai piparit?
- Tortut. Piparitkin menee.

Kuvat haettu googlesta tarkennetulla haulla.

2 kommenttia:

Kerro oma juttusi