Täytynee tehdä pienimuotoinen summa summarum, jotta voi siirtää katseensa tulevaan. Käydään siis läpi vuottani 2013. Vuosi alkoi suru-uutisilla. Hautajaisissa surimme samana viikonloppuna kun juhlistimme kihlajaisiamme.
Kihlapari tyhjässä ravintolassa,
vain pienelle porukalle varattu pöytä katettuna
ja seurue kilistämässä maljaa kihlautumisen kunniaksi.
Kihlat vaihdettiin Losissa 9.11.12, juhlat tammikussa 2013
Yläkerrassa remontoitiin.
Bongaa kuvasta rojektijuoma ja ahkera apuri ;)
Työkuvioissa sain enemmän vastuuta esimiehen roolissa. Pääsin myös työni kautta Kuopion kaupungintalolle vastaanottoon, hieno tilaisuus. Työni olen hoitanut parhaani mukaan, pomokin kehaisi sanoin "ei sinua voi kyllä mistään moittiakaan.." :D Mutta liika on liikaa, meinasin uuvahtaa työhön, kunnes tajusin ottaa höllemmin. Oppia ikä kaikki.
Jouduin vaihtamaan kampaajaani
hänen muutettua toiselle paikkakunnalle.
Nautiskelin pääsiäisen pyhistä Kainuun korvessa ja kävin yhillä Ukkohallassa.
Kävin mallina korukuvauksissa. Juhlin polttareita ja häitä. Kävin valitettavasti myös hautajaisissa kahdesti. Sain kuulla syntymän ja uuden elämän ihmeestä ja onnitella tuoretta ja tulevaa äitiä ja isää. Juhlin pyöreitäni kotona ja Lontoossa.
Olen liikkunut paljon. Uutena saavutuksena opettelin käyttämään salilla laitteita ja käyn ryhmäliikuntatuntien lisäksi myös puntilla. Sen suurempaan tavoitteellisuuteen en ole uskaltanut vielä ryhtyä, mutta ehkä joku päivä. Kunnon ylläpitämisen kannalta salitreenit, jumpat, lenkit ja hieronnat menee varmasti myös vuonna 2014. Myös suurempia suunnitelmia olen kaavaillut vuoteen 2014. Vierashuoneen remonttia mm. Lisäksi tarkistin juuri, että ESTAmme ovat voimassa ;) Tästä lisää myöhemmin.
Nyt toivotan jokaiselle rauhallista vuoden vaihdetta ja onnea vuoteen 2014. Itse otan vuoden vastaan Kajaanissa häitä juhlistaen... en omia ;D
Joko se joulu meni? Se olikin sitten niin nopeasti ohi, ettei ehtinyt kunnolla edes tajuamaan. Kinkun paisto se onkin vinhaa hommaa, mutta tulipahan nyt sitten sitäkin opeteltua. :) Ruoka ja viini maistui, lahjat oli kivoja ja Olga-tonttu oli hyvin hengessä mukana. Tällaista joulua meillä vieteltiin.
Kohta voiskin lähteä käymään salilla kokeilemassa uutta käsivarteen viriteltävää puhelinpidikettä ja kuunnella Avenged Sevenfoldia punttia nostellen. Punkku saa pikkuhiljaa väistyä punttien tieltä. PS. kuvien laatu on mitä on, mutta ei sillä niin väliä, asia käy näistäkin varmasti selväksi. :)
Ajattelin näin aivan joulun kynnyksellä ryhtyä pohtimaan tulevaa juhlaa tarkemmin LittleB:n innoittamana, kysymyksiin vastailemalla. Ota toki kyssärit mukaasi ja kerro sinäkin tarkemmin jouluisista asioista.
1. Parasta joulussa?
- Rahoittuminen, tunnelma, tuoksut.
2. Joulumusiikkisi?
- Laidasta laitaan, fiiliksen mukaan. Rockia, raskaampaa sekä uutena suosikkina Celine Dion.
3. Tykkäätkö katsella elokuvia? Millaisia?
-KYLLÄ!!! Elokuvat vievät ajatukset ihanasti jonnekkin muualle, nollaavat, hauskuuttavat, ovat leppoisaa viihdettä ajan kuluksi. Legendaariset joululeffat jaksavat ilahduttaa vuodesta toiseen. Vakkarina Napapiirin pikajuna sekä Pikku naisia.
4. Jouluherkkusi?
-Piparia aurajuustolla.
5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?
- Lanttulaatikkoa, kaloja ja sienisalaattia, kinkun kanssa sopivaa punkkua ja herneitä. NAM!
6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
- Melko aikaisin, yleensä marraskuun alussa alkaa jo joitain koristeita ilmestyä, mutta itsenäisyyspäivään mennessä on jo aika hyvin kaikki esillä.
7. Joulu kotona vai jossain muualla?
- Vuosi sitten olisin sanonut, että kotona. Nyt kun joulu ollaan kotona, niin sanoisin, että kivaa on myös päästä muualle ja saada samalla kunnon irtiotto arjesta.
8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut vai molemmat?
- Kaupasta, sillä minulla ei ole tarpeeksi hyviä ideoita tai energiaa valmistaa itse. Mutta otan erityisen mielelläni vastaan itse tehtyjä lahoja.
9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
- Kyllä. Haaveena olisi lipputankovalosarja, mutta kuusi valoineen pihalla ja kynttilät riittävät tänä vuonna.
10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?
- Molempi parempi. Olisi toki kiva kokeilla joulu joskus aivan kahdestaan.
11. Onko sinulla joku joululahjatoive?
- Kunnon työtuoli tietokonepöydän ääreen. Tässä salli-jakkaralla könöttäminen puuduttaa p****en.
12. Paras saamasi joululahja?
- Villasukat ja nahkarukkaset. Käyttötavarat yleensäkin.
13. Kamalin saamasi joululahja?
- Pahanmakuiset suklaat, joku kirsikkamarmeladi täytteinen suklaa.. yök!
14. Kuvaile unelmiesi joulu?
- Romanttinen, lämmin, tunnelmallinen, rauhallinen, takkatuli, ihania kukkia ja tuoksuja, päiväunia, naurua, lunta, puhdas sauna, kaunis kattaus.
15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?
- Sika
16. Oletko tehnyt jo jouluvalmistelut tälle vuodelle?
- Kinkku on uunissa. Kaikki mallillaan :)
17. Paras joulujuoma?
- Joulusiideri ja punkku.
18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
- Aito ja oikea, mieluummin useampia tai sitten ei ollenkaan.
19. Käykö teillä joulupukki?
- Ei, joku tonttu aina jakaa lahjat. Yleensä se olen minä :D
20. Paras joulumuisto lapsuudesta?
- Kun näin pihalla jälkiä pukin reestä, jotka loppuivat kuin seinään ja uskoin sen todella käyneen tuomassa lahjasäkin portaillemme ja lähteneen sitten lentäen jatkamaan matkaa. Myös se, kun kuusi oli nurkassa ja yritin silti tanssia kuusen ympäri.
21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?
- Aamu menee yökkäreissä, mutta saunan jälkeen (joka on melko aikaisin) laitan parempaa päälle ja vähän muutenkin siistiydyn.
22. Peruna-, porkkana-, bataatti- vai lanttulaatikko?
- Perunalaatikko ei kuulu perinteisiimme ei myöskään bataatti. Lanttu on ykkönen. Bataattia haluaisin kuitenkin joskus kokeilla.
Eilen se tuli kotiin, joulukuusi. Tarkoin ja rakkaudella valittu kuningas kuusi. Huolella se myös koristeltiin. Ensin siinä oli hopeisia ja sinisiä koristeita, mutta se kuulema oli itsenäisyyskuusi, joten vaihdoin sitten koristeet lämpimämpään violettiin. Plantagenissa oli sopivasti violetit kuusenkoristeet -70% :)
Tuo kuusenalusmatto on ruma ku rullatuoli, mutta menkööt tän joulun.
Ostin sen tammikuussa alesta, hätäinen ratkaisu, ei hyvä.
Toinen valosarja oli sanonut sopimuksen irti, mutta onneksi
edes toiset toimivat.
Kunniapaikalla Harrodsin pallo <3
Violettia nauhaa ja palloja, hopeisia nauhoja, palloja ja helminauhaa,
Innostuin väsäilemään itselleni joulukynnet. Tällaiset niistä sitten tuli:
Sopivat tähän joulunalusaikaan, kun pientä puuhastelua riittää. Paljon on jouluun liittyvää tehtävää, sillä olemme ensimmäistä kertaa joulun omassa kodissa. Ei toki haittaa ollenkaan, pidän joulupuuhista. Olen tehnyt laatikot ja piparkakkutalon, konvehteja on tullut vedettyä jo, että suklaakumpu on kasvanut vatsan kohdalle vaikkei ole vielä joulu. xD Ompelin vanhoista verhoista pukille säkin. Kaupasta hain jo sellaiset tarpeet mitkä säilyvät pidempään, loput huomenna tai maanantaina. Pöytäliinaa pitäisi sovitella ja kattauksen värit päättää, tilasin penkinpäälliset, kattokruunu on koristeltu ja kynttilät aseteltu. Isäntä saa vaihtaa kruunun keittiön kattolampun tilalle aattoaamuna. Kuusi haetaan tänään ja koristellaan.
Ihanaa puuhastelua! Lomakin alkoi, niin on aikaa puuhastella sydämensä kyllyydestä <3
Ensimmäinen joulu omassa kodissa on perinteiden luomisen ja oman tyylin etsimisen aikaa. Olemme kehitelleet jo meille sopivia juttuja. Piparkakkutalon saa syödä aattona, sitä ei säästetä koristeena, kuten meillä kotona on ollut tapana tehdä. Itsenäisyyspäivänä syödään karjalanpaistia, adventtikynttilöitä poltetaan joka sunnuntai, kuusi käydään valitsemassa yhdessä ja tuodaan ennen aattoa sisälle, laatikot tehdään itse.. Kinkun kaveriksi ei tule perinteistä ruskeaakastiketta, vaan aivan jotain muuta ja jälkiruokana ei ole lakkakiisseliä kuten joka ikinen vuosi aikaisemmin :D Ajattelin juustoja, mutta isäntä toivoi panna cottaa.
Piparkakkutalo vm. 2013
Mukavia valmistelupuuhia jokaiselle! Kolme yötä jouluun on.. ;)
Juhlan kunniaksi, aattona, taidan vaihtaa vilkkaat porot hillittyyn punaiseen.
Olen erityisen iloinen eräästä tv-ohjelmasta. Se saa minut tuntemaan ylpeyttä siitä, että olen saanut elää ysikytlukua. Olin silloin teini ja koin asiat todella lujaa, juuri kuten ohjelma kuvaa. Kaikki ohjelman esille tuomat helmet ovat vaikuttaneet minuun ja olleet osana luomassa minusta sellaista kuin olen tänä päivänä. Muistin puhelinnumeroita ulkoa, nuolin postimerkit, tiedän miksi ei voinut soittaa samaan aikaan kun oli netissä.. Nykyajan nuori ei tiedä miltä kuulostaa kun modeemi yhdistyy nettiin, saatikka osaa PAINAA puhelimen nappeja.. nykyisin vain hiplataan näyttöä. Pukeuduin kuten halusin.. vaatteni tosin löytyivät kirppiksiltä, eivät isän vaatekaapista. Käytin hiusmasgaraa, glitteriä meikissä, olin kasvissyöjä (en kuitenkaan kettutyttö), fanitin Molli-Ollia, istuin Lancerin takapenkillä kuunnellen jytkettä Kainuun korvessa.. "Be my lover baby.." ja muut klassikot ;)
Ihanan aggressiivinen naisenergia ja kaikki ysärin ilmiöt tekivät minusta vahvan selviytyjän ihmisenä ja naisena.
Opin olemaan oman tieni kulkija ja pitämään itsestäni huolta juuri niinkuin haluan.
Joten suuret kiitokset Retrolissu ja koko tuotantotiimi, että olette muistuttaneet minua siitä, kuka olen, mistä tulen, millaiseksi olen tullut ja erityisesti miksi :)
Jokaisella ysärin kasvatilla on mielestäni velvollisuus katsoa tätä ohjelmaa ja muistella yhdessä Retrolissun kanssa nuoruutemme ajan ykkösjuttuja.. siis vähäx siistii!
PS. Vertaa Jesse Vinnari vs. Alexander Skarsgård.. sukua?
Tuli eilen itsenäistä Suomea juhlistettua perinteisin menoin, kuten uutisreportteritkin useaan otteeseen totesivat. Minun perinteiset menot olivat peri suomalaisia. Tein karjalanpaistia, huhkin lumitöiden parissa ja väänsin parit lumilyhdyt, ulkoilin, saunoin, nautiskelin hyvästä ruuasta kynttilän valossa viinin kera ja asetuin lopuksi sohvalle. Sohvaseurana glögiä, pipareita ja aurajuustoa. Toki seurana oli oma mies, etten minä ihan yksi tätä kaikkea touhunnut :) Katseltiin mielenkiinnolla Tampere talon juhlia. Kivaa vaihtelua Linnan juhliin. Itse juhlakonsertti oli kyllä aika puuduttava. Totesimmekin mieheni kanssa, että hurjia ovat kulttuurierot. Mandelan kuolemaa surraan maailmalla tanssimalla ja laulamalla kaduilla ja Suomessa samaan aikaan "juhlitaan" itsenäisyyttä kuuntelemalla mollivoittoista musiikkia ja herkistellään. HUOH! Toki Maammelaulu lopussa oli säväyttävä. Lempparini Satu Taiveaho ei pettänyt luottamustani tänäkään vuonna. Olen hänen juhla-asuihinsa ihastunut vuosi toisensa jälkeen ja jälleen huokasin ihastuksesta hänen astellessa kättelemään presidenttiä.
2010
2011
2012
Monet muut ovat ilmeisesti myös tykästyneet Taiveahon asuihin tämän jutun perusteella. Tuolta näet Satu Taiveahon tämän vuotisen asun. Ps. Juttusessani esiintyvät kuvat on haettu Googlen kuvahaulla, tarkennettuna hakuna. Määrittelynä "vapaasti käytettävissä ja jaettavissa". Lisää aiheesta ja tarkempia ohjeita tällaisen kuvahaun tekemiseen löydät täältä.
Amerikasta tulee paljon hyvää ja ihanaa, mutta myös paljon kyseenalaistettavia juttuja. Kulutusjuhlat pistävät minut pohtimaan materian merkitystä. Black friday, Cyper monday.. mitä vielä? Onhan se toki ihanaa, että tarjolla on alennuksia joulun alla, kun lahjahankintojakin on tehvätä.. mutta silti? Black friday on ensimmäinen perjantai heti kiitospäivän jälkeen, silloin kaupoissa on paljon tajouksia ja alennuksia. Cyper monday on ensimmäinen maanantai heti black fridayn jälkeen ja se on puolestaan verkkokauppojen alepäivä. Alennukset houkuttavat ostamaan. "Kun halavalla saa...", Sulo Vilen -syndrooma on huipussaan. Onhan näitä kulutusjuhlia Suomessakin, 3+1 päivää, Hullut päivät ja kaikenmaailman season salet.
Itse olin nuorena melkoinen tunneshoppailija. Näin sen, halusin sen, ostin sen.. tuli hyvä mieli. En ajatellut sen tarkemmin. Nyttemmin pyrin ajattelemaan aina miksi haluan sen, missä käyttäisin sitä, tarvitsenko sitä ja minkä kanssa sen yhdistäisin. Lisäksi pohdin, onko minulla jo joitain, mikä olisi vastaavanlainen tai muunneltavissa vastaavanlaiseksi. Toki huteja tulee. Markkinoille tulee koko ajan uutta ja mahtavaa ja mainokset kertovat, että on miltei mahdotonta, että olet koskaan tullut toimeen ilman tätä tuotetta.
Miten shoppailua ja materianhimoa saisi vähennettyä? Miksi mainokset houkuttavat niin monia?
Erityisesti haluan tietää Miten saisi edistettyä kestävää kehitystä myös omaan vaatekaappiin?
Löytyisiköhän vastaus Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -kirjasta. Näin siitä mainoksen lehdessä ja muutaman bloggaajan kirjoittaman arvostelun mukaan se voisi olla näiden kulutusjuhlien ja siihen liittyvien ajatusten selvittelyyn loistava kirja.