Kuinka juhlat saatiin pystyyn

Oli aika erikoista, jo vuoden naimisissa olleena kävellä vielä uudelleen alttarille. Saimme avioliitollemme siunauksen ja juhlimme häitämme vielä kerran suvun ja läheisimpien ystävien kanssa. Saimme siunauksen molempien rippikirkossa, pappina toimi kummisetäni. Kuten pappi puheessaan mainitsikin, on kotisatama tärkeä, vaikka maailmaa kiertäisikin. Näin juuri. Kaukana maailman melskeessä saimme toisemme, sanoimme "I do", mutta rakkaassa kotisatamassa saimme vielä siunauksen ja lausuimme suomalaisen sanan "tahdon". Tahdomme edelleen. Avioliitossamme, jonka olemme solmineet. Erityisen tästä tilaisuudesta teki se, että siunausta vastaanottamassa alttarilla meitä oli yhteensä kolme. Näin kaikkein tärkeinkin sai osallistua tämän liiton ja perheen siunaamiseen.

Juhlapaikka ulkoa.

Juhlajärjestelyt aloitettiin jo vuosi ennen h-hetkeä. Anoppi oli isona apuna, sillä asuu juhlapaikkakunnalla, Kuhmossa, josta molemmat olemme kotoisin. Aina siellä vieraillessamme kävimme varaamallamme juhlapaikalla sopimassa asioita ja katselemassa kuinka asiat voidaan käytännössä toteuttaa. Anopin kanssa selattiin nettiä ja tehtiin suunnitelmia koristuksen, ruuan, ohjelman yms. suhteen. Kaikesta kysyttiin aina mieheltäkin mielipide. Kolmelleen me saimmekin aika hyvän paketin kasaan, joka vaati tunteja ja hermoja. Eurojakin meni kohtuullinen kokoinen summa.

Pöytäjärjestyksen pohdintaa.

Mies vastasi lähinnä musapuolesta ja lavatekniikasta. Minulle jäi koristeiden hommaaminen ja aikataulutus. Anoppi huseerasi kampaamon, kakkutilauksen, kukkakaupan, hääauton, majoituksen ym. asioiden kanssa. Minulla oli kuitenkin suurin vastuu, että kaikki tulee hoidettua ja tapahtuu ajoissa. Niinpä jo heinäkuun puoleen väliin mennessä kaikki oli kasassa, ohjelma laadittu ja asianomaiset henkilöt tiesivät mitä tapahtuu ja mitä pitää tehdä milloinkin. Aika tehokasta, noin niinkun raskauden ja vuorotyön ohella. Mutta oli se rankkaakin.

Kutsut tehtiin pääasiassa itse. Painatettiin helmiäiskartonkiin teksti vain valmiiksi. Itse taiteltiin ja askarreltiin loppuun. Jumaliste mikä homma siinäkin. Lisäksi askarreltiin paikkakortit, vieraslahjat, huiskuttimet (wedding wands), maalattiin Ikean tolsby-kehykset ja haettiin metsästä pöytäkoristeisiin kelottuneita puunoksia. Epätoivo oli iskeä, mutta onneksi toinen kaasoista oli pari päivää puhdeapuna ja homma saatiin hyvälle mallille.

Häähuisku

Kutsutkin ehtivät lähteä postiin ennen kuin minulla oli hajuakaan mistä saan muuttuvalle vartalolleni sopivan hääpuvun. Kokovalkoisen ja pitkän kun kuitenkin halusin. Selasin nettiä.. raskaushääpuvut on niin rumia telttoja! Selasin hääpukusivustoja ja lehtiä. Lopulta piirsin ajatukeni puvusta paperille ja otin yhteyttä ompelijaan. Ilman taitavaa Johanna Paatolaa en olisi saanut pukua, johon olen tyytyväinen. Merenneitomallinen, vatsaa korostava ja myötäilevä, sydän pääntiellä oleva. Vatsan muoto haettiin pukuun ja selkään tuli vielä nyöritys, jolla pystyi säätelemään istuvuutta. 

Hääpuvun pitsikangas

Sitten piti harjoitella häätanssi. Yhteistä aikaa koreografin, mieheni serkun vaimon kanssa ei tahtonut löytyä, joten homma jäi aika viime tippaan. Opimme tanssin kuitenkin miltei yhdessä päivässä. Harjoittelimme vielä muutaman kerran keskenämme ja kertasimme juhlapaikalla. Häätanssin musiikkina oli lyhennelty versio Alice Cooperin I am made of you-kappaleesta.

Harmi kun sain nämä budjettivinkit hääjuhlaan vasta bileiden jälkeen..

Vitsinä on tuumattu, että eiköhän juhlita vielä kolmannen kerran ensi kesänä :D joo ei todellakaan! Olen onnellinen, että tämä häähömpötys on nyt vihdoin ohi!