Grand Canjonin hämmästyttämä

Se on upea. Kerrassaan. 

Tekisi mieli jättää tämä kirjoitus tähän, koska se on oikeasti niin sanoin kuvaamaton. Mikään kuva, video tai kirjoitus ei pysty sitä kuvailemaan samalla tavalla, kuin sen kokee ja näkee luonnossa. Se täytyy itse nähdä. Ja haaveissani olisi se nähdä vielä kerran pohjoisemmalta sivulta.

Käytin itse vinkkinä Nelliinan vaatehuone -blogin kirjoitusta kyseisestä kohteesta. Sen avulla saimmekin oikein onnistuneen reissun tuon luonnonihmeen äärelle. Osasimme varata aikaa oikein ja sijoittaa menomme siten, että näimme uskomattomia väriloistoja. Kiitos Nelliina :)

Oli todella kätevää kun sai autolla surautella katselupaikalta toiselle, rauhassa ja omaan tahtiin. Kierrellä sai reunalla aika vapaasti, jopa hämmästyttävän vapaasti. Muutamia todella uhkarohkeitakin siellä näkyi. Yhtä luulin jopa itsemurhan tekijäksi kun oli niin tavattoman hurjassa paikassa reunalla yksin. (näkyy alemman kollaasin suuressa kuvassa) Mutta hetken päästä huomasin, että hänen kaverinsa olivat ottamassa hänestä kuvia etäämmällä ja tämä parkour-tyyppinen hyppelijä pääsi taitavasti takaisin turvallisemmille vesille. En olisi halunnut olla todistamassa mitään "ups, tipahti"-tapausta, mutta silti tuijotin sydän pamppaillen tuota live trilleriä. 

Live trilleriä oli kyllä kerrakseen oman miehen menoakin seuratessa. Itselläni kun korkeissa paikoissa tuppaa käymään niin, että meinaa mennä jalat alta, niin on kamalaa jo pelkästään katsella kun joku menee reunalle. Pudotusta Canjoniin on parhaimmillaan mukavat kaksi kilometriä. Ja siellä sitä vain reunalla katseltiin, jokaisella katselupaikalla ei ollut edes kaiteita.

Värit muuttuivat violetin sävyisiksi auringon laskiessa.

Yhden vinkin annan tuonne matkaaville: ota omat eväät. Reissun kallein ja huonoin ja sandwich tuli vedettyä tuolla. Siitä tuli vatsakin kipeäksi ja pelkäsin, että Canjonin katselu menee takapenkillä makoiluksi, onneksi ainoa mukana ollut lääke, särkylääke auttoi. 

Tässä vielä pieni videotarina tuolta hämmentyneen turistin kommenteilla höystettynä. Lopussa vilautetaan meidän pirssiä :D

Flagstaff, Arizona

Tämä kaupunki aiheutti minulle suuren ja pakottavan tarpeen päästä näkemään myös Kanadaa tai pohjoisempaa USAa ja Kalliovuoria Yellowstoneen tms. Oli sellaista tukkilaishenkeä ja ihanaa vuoristomaisemaa, että jotenkin siitä tuli mulle ekana Kanada mieleen, vaikka en ole kyseisessä maassa koskaan vieraillut. Hyvin viihtyisä pieni kaupunki, jonne voisin mennä toistekin. Täältä käsin kävimme Grand Canjonilla.

Upeita seinämaalauksia on ollut pitkin Route 66:sta,
ne ovat kertoneet aina jonkinlaisen
oman tarinansa kustakin kaupungista.

Flagstaff rautatieasema

Ensimmäinen Los Angeles-kyltti matkalta

Flagstaffin nähtävyyksiin kuuluu Humphreys Peak vuoristo. Niin mekin lähdimme vuorelle päin huikeiden maisemien toivossa. Ja kuinka sitten kävikään..

Meillähän kävi niin, että ei sinne huipulle autolla ainakaan meidän valitsemaamme reittiä pitkin päässyt.. No, menimme hotellille vaihtamaan kevyempää päälle ja suuntasimme Grand Canjonille. Siitä kerron pian enemmän.

Montulla

Jokaisen Route 66 matkalaisen nähtävyyslistalla varmaankin on yksi ihan mahottoman iso kuoppa. Näin oli meidänkin, nimittäin tämä Meteor Crater pohjois Arizonassa. Kuoppa sijaitsee keskellä ei mitään, hyvin tasaisella alueella. Kuopalle menee yksi tie, nimeltänsä Meteor Crater Rd. Tietä ajaessa jo kaukaa huomaa, missä kuoppa on, koska meteori on kaivanut istelleen tilaa iskeytyessään maahan ja nostanut kumpareita reunoille.

Tällaisella tasaisella alueella..

..on tällainen outo näky.

Meteor Crater on yli 50 000 vuotta sitten maahan iskeytyneen meteorin jättämä jälki. Se on maailman yksi parhaiten säilyneistä meteorikraatereista. Mutta tämä ei ole kuitenkaan sen meteorin jälki, joka tuhosi dinosaurukset, se on hieman etelämpänä, Meksikossa. Meteorikraatereita on paljon muitakin, myös täällä Suomessa. 
Meteor Ckaterin visitor centerillä oli mahdollisuus tutustua aiheeseen liittyvään tieteeseen tarkemmin. Päällimmäisenä mieleeni jäi sieltä erityisesti se, että näitä vastaavia eri kokoisia on ympäri maailmaa ja se, että tämä kuoppa on hyvin hyvin pieni verrattuna kuun pinnalla oleviin kraatereihin. Kuulla kun ei ole ilmakehää hidastamassa kraatereiden iskuja.

On se niin iso, ettei meinaa mahtua edes kuvaan.

 Kraaterilla pääsee kiertelemään aika tuntuvalla sisäänpääsymaksulla vapaasti merkityillä alueilla, mutta siellä on mahdollisuus mennä myös opastetulle kierrokselle. Me valitsimme itsenäisesti hengailun. Huomasin kuitenkin, että opastetulla kierroksella olisi päässyt katselemaan kuoppaa myös merkityiden alueiden ulkopuolelta.

Tässä kohti matkaa tällä pariskunnalla
alkoi olla hääpäivä jo aika lähellä...

Ihokuulumisia

Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani avautunut leukaani vaivaavasta punaisesta ihottumasta, jonka diagnosoin aivan itse, suorastaan valelääkärin elein perioraalidermatiitiksi. Sen mukaisesti lähdinkin sitä hoitamaan ja osittain iho rauhottuikin, muttei parantunut täysin.

Tk-lääkäri katsoi myös ihottumaani, kun olin asioimassa hänen luonaan muissa asioissa ja totesi, että se näyttää ruusufinniltä, mutta voi se olla sitä perioraalidermatiittiäkin. :D JEP! Eli kumpi? Mitään hoitoa lääkäri ei antanut.

Nyt asiaa tarkemmin tutkittuani, alan kääntyä lääkärinkin mainitseman ruusufinnin puoleen. Tähän tulokseen minut sai tämä teksti: Ruusun aika. Siinähän kerrotaan minun elämästä! Oikuttelevasta suolistosta, stressistä yms. mikä tässä nyt on ollut päällänsä oikeastaan koko tämän vuoden. Kyllä on "ihanaa" olla kolmekymppinen vaivainen varhaismummo.

Stressin sai hetkeksi selätettyä reilu viikko sitten upean ihanalla Tallinnan matkalla parhaassa seurassa. Ystäväni kirjoittikin siitä täällä. Ai hitsi kun naurattaa kun muistelee tuota meidän antoisaa "väliloekkaa" :D 

Kotiin palattua stressi palasi melko pian, joten nyt pitäisi alkaa keksimään keinoja rauhoittumiseen. Kimaltavat joulukoristeet auttavat tässä hieman..kröh, harakka! Mutta myös ystäväni Tallinnan matkalla kertoma vinkki: "Kuvittele maisema, jossa viihdyt. Rauhoitu siihen maisemaan ja nauti siitä. Tyhjennä mielesi ja jos mieleen eksyy murhe, kuvittele se maisemaasi ohi ajelehtivaksi pilveksi. Se menee ohi ja voit jatkaa mielen tyhjentämistä ja rauhoittumista maisemassa." 

Minun maisemani on tämä:

 tai tämä:

Kepposteleva ja välillä kovin tulehtuneenkin tuntuinen suolisto on lähtenyt rauhoittumaan jätettyäni vehnän pois ruokavaliosta. Täytynee tehdä muitakin muutoksia syönti rintamalla. Ja enemmän tuota maisemaan rauhoittumista. Sekä kynttilöitä ja joululauluja. 

Iloista, onnellista ja erityisesti terveellistä joulun odotusta sinulle lukija! <3 

PS. Rakas Joulupukki, tuo minulle joululahjaksi säkillinen terveyttä.

Nightmares before christmas

Painajaiset ennen joulua, eli Halloween ja tietenkin mun synttärit ovat ohi. Nyt viimeistään voi aloittaa täysillä jouluhömpöttelyn. Asiaan kuuluvasti olenkin jo suunnitellut joululahjoja, keitin ekan satsin riisipuuroa ja glögitkin on maisteltu uutuus appelsiinipipareiden kera. Oli muuten Annasin appelsiinipiparit todella oivan makuisia glögin kaverina, nam nam!

Tarinan kuvituksena tämän päivän tunnelmakuvia kotoa

Halloween jäi harmittavasti minun osalta tänä vuonna juhlimatta. Eikä kovin suuria odotuksia ollut syntymäpäiväänikään. Synttäriaamuni alkoi kovin ankeasti, kun ketään ei ollut kotona eikä keittiönpöydälläkään ollut mitään yllätystä odottamassa. Kahvikin piti itse keittää ja hetkeä myöhemmin kissa kävi lipostelemassa puolet itse tekemästäni kakusta piloille.. Ystävä sentään piristi käymällä kylässä.  

Iltapäivällä mies kotiutui valkoiset ruusut mukanaan, hakipa vielä somisteeksi ruusupuskaan pihapuusta havuja. Pikaiset tälläytymiset ja lähdimme Sohwiin syömään. Jälkkäriksi pikkupubeja.

Olin jo valmis ottamaan bussin alle ja suuntaamaan kotiin illan päälle vaikka saunaa lämmittelemään, kun mies yllättäen huikkaa "mulla olis yksi idea.." No minä lähdin jännittynein mielin ideaan mukaan ja kovalla haipakalla minua alettiin kiikuttaa kohti jotain, jonka luulin ensin olevan lähipubi.. ei.. no tuo toinen pubi.. ei.. Trattoria ravintolaanko mennään, justhan me syötiin.. ei.. Lutakko?!? Mikä siellä ees soittaa ja luuletko saavasi vielä lippuja?

Tänään virkkaamani lumihiutale
tästä voisi kehitellä jotain joululahjaidistä.

Jonossa kyselin hölmistyneenä muilta, että mikä keikka täällä on, kukaan ei kertonut. :D Lopulta ovella tajusin lukea mainosjulisteesta, että bändi on Amorphis. Jes, hyvä bändi, mutta lippuja sinne ei kyllä todellakaan tulla saamaan! No, miehellä olikin jo liput valmiiksi puhelimessa jemmassa, eikä kertonut mulle mitään, ennen kuin mulle oltiin jo iskemässä leimaa käteen :D Ihana synttäriyllätys! Oli kiva keikkailta. Sauna jäi lämmittämättä ja ilta vähän venyi odotettua pidemmäksi, mutta kyllä oli hyvä keikka! :)

New Mexico

Reissun suuri iloinen yllättäjä oli New Mexico ja Albuquerque. Ei ollut juuri mitään hajua kyseisestä kaupungista tai osavaltiosta sinne mennessä, joten hyvin avoimin mielin odotimme, mitä sillä olisi tarjota. Ja voi pojat, olihan siellä. Ihanaa latinolaismeininkiä, värejä, ihmisiä, vilinää, menoa ja meininkiä. 

Ja kuuma! Paitsi Sandia Peak -vuorella. Turistit suuntasivat vuoren huipulle shortsit jalassa vaikka lämpötila laski 13asteeseen. Ei se haitannut, huikeat näkymät ja kokemus lämmitti mieltä parin haara-perushypyn ohella. Sandia vuorelle pääsisi köysiratahissillä, mutta siihen vekottimeen minua ei saanut kirveelläkään kyytiin, joten hetki karttaa katsottuamme löytyi vuoren päälle myös autotie. Matkalla vuorelle tuli vastaan New Mexicolainen hiihtokeskus ja joku paikallinen peura. Hauskoja olivat myös kyltit, jossa muistuteltiin pitämään roskikset lukittuina, ettei karhut pääse niitä tonkimaan.

Tässä jaan kaikkien riesaksi meidän Albuquerquen parhaat pätkät: 

Ravintolassa oli menossa jalkapallon MM-finaali ja 

meno ja meteli sen mukainen. Ei haitannut minua,

sillä sain guacamolea <3

Kyllä sinuakin pelottaisi
yli kolmen kilometrin korkeudessa terassilla,
joka on rakennettu tyhjän päälle.

Tällanen juttu tänään.
PS. lupaan tehdä vähemmän pöllön videon seuraavaan matkakertomukseen ;)