torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannustoivotus


Älä myöskään kännissä ui.

Turvallista Juhannusta kaikille!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kynsiä

Kokeilin geelausta. Pidän kovasti. Tässä siis oman kynnen päällä geelikoristelu. Ihanat!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kissatalon seinä



Sain lopultakin tämän tekstin seinään, jota olin jo pitkään haaveillut. Itseasiassa tein tällaisen sabluunankin jo, jotta voisin maalata tämän. Mutta loppujen lopuksi pelkäsin maalauksen epäonnistuvan. Siispä päädyin tilaamaan itse suunnittelemani tarran. Valitsin tekstin, fontin ja värin sekä kirjainten koon. Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. 




Teksin sisältöhän on fakta. Kotini on viikon päästä vain talo, kun kissani poistuvat mökkeilemään "mummon" kanssa. Itsellämme on kesälomareissua ja rundia pitkin Suomea tiedossa. Eroaminen karvalapsista on aina todella vaikeaa, mutta jälleennäkemisen riemu on onneksi aina yhtä ihana <3





Harmikseni tämä viimeinen kuva karvalapsi Olgasta hieman tärähti. Muuten olisi ollut melkein tauluainesta ;)

Tauluista puheen ollen.. olen jo suunnitellut olohuoneeseeni (alias turvakolooni) jo uutta sisustusjuttua. Nimittäin canvastaulua omasta valokuvasta. Mistään kun ei oikein tunnu löytyvän edes kunnon julistetta Los Angelesin mahtavista maisemista, niin teetätetäänpä sitten sekin! Tällä hetkellä tv-seinällä telkkarin yläpuolella kiikkuu Manhattan, siitä en vain ole yhtään niin viehättynyt, kuin Losista. Ja omassa turvakolossa on tarkoitus päästä mielikuvamatkailemaan minne itse haluaa taulujen ja tunnelmien kautta. 


Tämä taulu on itse kehystetty julisteesta. Kehyksetkin ovat siis itse väsätyt.
Juliste kupruilee jo vuosien ja muutonkin jälkeen ja ei miellytä enää senkään osalta silmää.


Eli palaamme tunnelmiin kun jotain saadaan taas eteenpäin vietyä.


torstai 6. kesäkuuta 2013

Kuontaloa


Luottokampaajan luottojälkeä.
Juurikasvu vaaleaksi, pastellinsävyistä roosaa liukuvärjäyksellä latvoihin. 



LOVE IT!!!

Vasemmalla puolella vanha ruskean raidan jälki näkyy edelleen hieman tummempana kohtana, mutta se ei menoa haittaa.



Näin viime yönä unta, jossa kampaajani ei ollutkaan paikalla mennessäni kampaamoon. Sain raivarin huutaen kampaamon muulle henkilökunnalle mm. "Te ette voi tehdä minulle näin!" Lohdukkeeksi sain kampaamolta vessamopin ja uuden ajan, jolloin kampaajani olisi paikalla.

Kerroin unestani naureskellen kampaajalleni, jonka jälkeen sain kuulla, että hän on muuttamassa paikkakunnalta.. Siis ei ole todellista. Enneuni iski jälleen. Näitä on ollut ennenkin. No.. ei hän muuta onneksi sen kauemmaksi kuin Tampereelle. Kampaamoreissuni vain pitenevät hieman.