sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Must see Route 66

Pientä listaa joistain asioista, joita ehdottomasti haluan nähdä kesäisellä reissullani. 

Erityisen kiinnostunut olen matkan varrelle sattuvista jättiläisistä. Amerikassa kaikki on suurta, niin myös mainokset. Nämä ovat ilmeisesti alunperin pystytetty, koska näkyvät kauas ja ovat siten matkailijoiden houkuttimina. 

Twin Arrows, Groom cross, Gemini the Giant,
Tall Paul, Route 66 Rocker ja Wigwan Motel
Näitä Muffler Men jättiläisiä on paljon muitakin ja "landmarks on route 66" -haulla löytyy paljon muitakin jättimäisiä asioita. Minusta nuo ovat pelottavalla tavalla kiehtovia. Toivon saavani kuvan mahdollisimman monesta. Jättiläisten etsintä netin avulla on vielä hieman kesken.. paljon sitä onkin otettava selvää ennen kuin voi tai kannattaa reissuun lähteä, ettei jää mikään kiinnostava näkemättä.

Nämä ovat myös must see -listallani ja ovat varmasti monelle jo tuttuja:

Oklahoma City, pommi-iskun muistomerkki
Amarillo, Cadillac Ranch
Eric, Harley ja Annabelle Russellin puoti
Meteor Crater
Grand Canyon
Matkaa on suunniteltu esimerksiksi Markku Henrikssonin kirjaa Amerikan tiellä lukien. Hyvä suomalainen perusteos reissusta. Lisäksi on tullut katseltua Billy Connollyn sekä Henry Colen dokumentoinnit matkasta. Molemmat matkasivat tien moottoripyörillä, Billy Conolli kolmipyöräisellä. Henry Colen dokumentteja pyörii Travel Channelilla.

Ja Youtubessa on joitain dokumentteja katsottavissa


Suunnittelu jatkuu...

4 kommenttia:

  1. Kannattaa katsoa myös Madventuresin toinen tuotantokausi, jossa ajavat route 66 läpi "pelkoa ja inhoa las vegasissa"-henkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Kiitti vinkistä :) pitääkin etsiä se jostakin katsottavaksi :)

      Poista
  2. Siis USAhan on ihan pakko päästä joskus. Mieti lähtee roadtripille ympäri Amerikkaa.. Ahh unelma!

    VastaaPoista

Kerro oma juttusi