Mitä tekisin Los Angelesissa? (ties monesko osa)
Griffith Park Hollywoodin kupeessa ja siellä sijaitseva Griffith Observatory. Mahtava suuri puisto. Jyrkkiä pudotuksia, kuivaa hiekkaa, kuivaa kasvillisuutta, lenkkipolkuja ja jokunen levähdyspaikkakin eväiden syöntiin. Uskomattomat näkymät yli Los Angelesin. Lähellä myös Hollywood Sign, jolle pääsee Griffith Parkissa kävellen.. if you like to hike.
Pidän James Deanistä. Olisin halunnut saada kosketuksen idoliini pääsemällä Griffith Observatoryn ulkotasanteille (en kuitenkaan olisi heilutellut puukkoa kuten hän). Mutta kuinka ollakaan, en päässyt sinne! Tottakai aina siellä on jonkun tv-sarjan tai elokuvan kuvaukset menossa, minne minä haluaisin mennä. Ja tämä oli jo kolmas kerta. Ensin kuvaukset estivät vuonna 2009 minua pääsemästä katsomaan Wisteria Lanea (silloin minulla oli Suomeen palatessa tuliaisina juonipaljastus: pienkoneonnettomuus, näin sen koneen Wisteria Lanen lähellä). Sitten kuvattiin The Last Ship -sarjaa Queen Mary laivalla, joka esti, etten päässyt tutustumaan koko laivaan. Ja nyt koko Griffith Observatory ja sen piha-alue oli yleisöltä suljettu joidenkin per***an kuvausten takia. Perus meininki Losissa, näemmä. No, pitäkää Observatorionne, mä käyn kattelee James Deanin jalanjälkiä sitten toiste. (Jälleen yksi syy palata Losiin)
Puistoon mutkittelee autotie.
Tämä mäkilautailija ja hänen kaverinsa esittivät automme edessä makeita temppuja ja näyttivät vielä "peace"-merkkiä kiitokseksi, kun annoimme heidän laskea automme edessä, itse liruuttelimme autolla hitaasti perässä ja nautimme esityksestä :)
Jos joku ei tiedä legendaarista James Deanin Rebel Without A Couse -leffan puukkotappelukohtausta, (niin saisi hävetä) niin tässä se olisi. Pätkästä näkee kuinka mahtavat maisemathan sieltä Observatorion tasanteilta olisi tosiaan ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro oma juttusi