keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Munaruusut

Heippa,

Ajattelin tähän laittaa kuvaa tekemistäni sytykkeistä, eli tuttavallisemmin munaruusuista. Nimi munaruusu tulee yksinkertaisesti siitä, että nämä täysin kierrätysmateriaalista valmistetut sytykkeet ovat ruusun näköisiä ja päämateriaalina on kananmunan kennot :) Nimen kekkasi puolisoni serkku, joka ei tiennyt, mistä oli kyse, kun moiset väkerrykset ensikertaa näki.

Munaruusuja valmiina dipattaviksi.

Munaruusuihin käytetään, kuten jo mainitsinkin, kananmunan kennoja. Munille tarkoitetut kuppiosat revitään irti. Kuppeihin sitten revitään noin peukalon pään kokoisia terälehtiä yli jääneistä kennon osista. Terälehtiä asetellaan kuppiin limittäin reunoja pitkin. Keskelle asetellaan vielä rullattu kennoluiska tukemaan terälehtiä. Koko komeus dipataan sulassa steariinissa. Steariinia, ainakin meidän taloudessa jää vuosittain suuria määriä yli. Nämäkin kynttilän pätkät minä käytän hyödykseni viimeistä tippaa myöten.

Käyttämällä eri värisiä munakennoja, saa hauskoja väriyhdistelmiä munaruusuihin. Myös steariinin värillä voi vaikuttaa hieman lopulliseen väriin.

Munaruusu on mainio sytyke. Yksi takkaan tai saunakiukaan pesään ja syttyy varmasti! Halpaa, hauskaa ja hyödyllistä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro oma juttusi